Blogin postilaatikkoon saapui vähän aikaa sitten lukijakysymys, joka on varmasti pohdituttanut monia muitakin someajan runoilijoita. Viesti kuuluu näin:
Hei! Kiitos kiinnostavasta ja hyödyllisestä blogista! Olen harrastanut kirjoittamista ja yhtä aikaa haluaisin saada tekstejäni esille ja kauhistelen sitä. Ajattelin perustaa instagrammiin tilin runoilleni ja lyhytproosalle. Kirjoittava ystäväni kuitenkin varoitti, ettei siellä julkaistua tekstiä voi käyttää, jos tai kun jossain vaiheessa haluaa tarjota käsikirjoitusta kustantamolle.
Onko sinulla tietoa tästä aiheesta? Kannattaako julkaista tekstejään somessa? Menettääkö siinä mahdollisuuden julkaista ne joskus perinteisellä tavalla kustantamon kautta?
Minulla oli tähän vaistomainen vastaus, joka oli sama, kuin kysyjän ystävän. Tätä neuvoa nimittäin näkee jaettavan runoilijafoorumeilla, ja sanotaanhan proosastakin, että kustantamot haluavat ennen julkaisematonta tavaraa.
Kaikki netissä leviävät neuvot — kuten eivät tässäkään blogissa ilmenevät — eivät silti välttämättä ole enää ajankohtaisia, jos ne ovat sitä koskaan olleetkaan. Kuitenkin ennen kuin syvennymme tähän, on syytä huomata, että kun haastattelin runoilija Vesa Haapalaa runokokoelman synnystä kävi ilmi, että viimeaikainen trendi on kustantamoissa kallistunut temaattisesti tai tarinallisesti yhtenäisten runokokoelmien suuntaan.
Tässä mielessä siis Instagramiin tai muualle sosiaaliseen mediaan postattu kokoelma runoja ei välttämättä edes ole sitä, mitä kannattaa kustantamoille olla tarjoamassa — ainakaan selvittämättä ensin, vastaako se tällä hetkellä kustantamojen kiinnostuksen kohteita. Runojaan voi siis vapaasti jakaa somessa ja samalla työstää eheää kokoelmaa kulissien takana, mikä on varmasti se turvallisin vaihtoehto ja ehkä jopa näppärin, koska somessa jaetut runot toiminevat parhaiten kun ovat itsenäisiä.
Jos kuitenkin oletetaan, että kokoelmalla on kaikki potentiaali ylittää julkaisukynnys, tuhoaako jo julkaistu runo (tai lyhytproosateksti, kuten kysyjän tapauksessa) kaikki teoksen mahdollisuudet? Menin kysymään asiasta itseäni viisaammilta, eli runoyhdistys Nihil Interitin väeltä.
Nihil Interitin hallitus vastasi, ettei heidän kokemansa mukaan ole ongelmaa jakaa runoja tai muita lyhyitä tekstejään somessa tai blogissaan.
Sen sijaan esim. omakustanteena julkaistua kokoelmaa harvoin kustantamot haluavat julkaista uudelleen. Tosin Robert Meriruohon tapauksessa tämäkin kumoutui, Sammakko julkaisi Roopen Ruotsissa julkaistun esikoisen pitkälti toimitettuna uudelleen.
Tähän Nihil Interitin toiminnanjohtaja Jari Nikkola vielä lisäsi kyseessä olevan pitkälti neuvottelukysymys kustantajan kanssa: "esim. Susinukke Kosolan omakustanteista ovat isommat julkaisijat myös olleet kiinnostuneita."
Minusta on kuitenkin muistettava, että Susinukke Kosola (oikealta nimeltään Daniil Kozlov) on pärjännyt poikkeuksellisen hyvin omakustannemarkkinoilla. Nuori Voima -lehdessä runojen omakustantamisesta ja varsinkin Kosolan .tik-runokokoelmasta kirjoittaessa Anne Mölsä totesi, että .tikin vastaanotto oli omakustannekirjalle kaikkea muuta kuin tyypillinen.
Toisaalta Anne Mölsän kirjoituksesta voi päätellä, että nykyään runoilijan omat ponnistukset saattavat jopa olla välttämättömiä uran alkuunsaamiseksi:
Kozlov ja Leppänen itse ovat kohonneet runoilijoiden kuvitteellisella ranking-listalla: Leppäsen yksi runojulkaisu on tullut Poesialta, Kozlov taas on julkaissut Sammakolta sekä saanut apurahoja ja palkintoja. Heidän tapauksissaan näyttää siltä, että omakustantaminen on toiminut tekijöille lähtölaukauksena, josta siirrytään kustantamoiden julkaisemiksi tai instituutioiden rahoittamiksi tekijöiksi.
Joskus näkee väitettävän, että kustannussopimuksen saavat nykyään ne, jotka ovat valmiiksi julkkiksia. Aivan näin raadolliseksi kustannusmaailma ei sentään ole mennyt, mutta toisaalta on varmasti neuvotteluvaltti, jos pystyy osoittamaan tekstiensä saaneen suosiota somessa. Kustantamo kuitenkin pyrkii myymään teoksen niin monelle kuin mahdollista, ja jos kirjailijalla tai runoilijalla on jo olemassa jonkinlainen oma fanikunta, siitä voi saada jonkin marginaalisen hyödyn.
Runojen jakaminen someen lähentelee tietyssä määrin lavarunoutta siinä, että ne ovat esillä hetkessä, ja yleisö on niissä läsnä antamassa melkein välitöntä palautetta. Instagram-tilin perustaminen runoudelle kuulostaa minusta siksi aivan erinomaiselta idealta!
Tiedän tapauksiakin, missä aiemmin yleisön saatavilla ollut teos poistuu verkosta, kun kustantaja tarttuu siihen. Tämä on varmasti asia, johon kannattaa varautua, jos runoa aikoo käyttää runokokoelman osana. Jari Nikkola kuitenkin sanoi minusta kaikkein oleellisimman, eli asiasta kannattaa neuvotella suoraan kustantamon itsensä kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti