Tekniikkapähkinä #6

Blogin tavanomainen sisältö on tauolla huhtikuuhun asti. Editoin näppäimistö sauhuten käsikirjoituksesta uutta versiota, minä aikana täällä blogissa ilmestyy kuusiosainen Tekniikkapähkinä.

Mikä Tekniikkapähkinä?

Tekniikkapähkinä on ajatushaaste tai harjoitus, jonka tarkoitus on herättää pohtimaan jotakin tarinan peruspalikkaa. Pähkinän saa ratkaista niin kuin itse haluaa, oli se sitten yhdellä lauseella tai kokonaisella novellilla, ja haastetta saa vapaasti myös muokata niin, että se vastaa paremmin kirjoittajan makuun tai oppimistarpeisiin.

Pähkinän vastauksia ei ole pakko jakaa, mutta ne saa jättää kommenttiosioon, jos haluaa käydä niistä keskustelua muiden lukijoiden kanssa. Lupaan itse lukea jokaisen vastauksen ja kommentoida niitä, ja ehkä jokin pähkinä herättää miettimään laajemminkin jonkin asian merkitystä tarinankerronnalle. Tekniikkapähkinöiden ratkaisut ovat kuitenkin vastaajien omaisuutta, eli muistakaa pyytää lupa, jos innostutte toistenne vastauksista. Annan omalta osaltani luvan julkaista tekniikkapähkinän pohjalta vaikka romaanin, jos sellainen sattuu syntymään!

Pähkinöitä voi pallotella myöskin ystävän kanssa! Monet mielenkiintoisimmista käymistäni keskusteluista lähtevät liikkeelle "mitä jos?" -kysymyksistä, ja tässä ilmenevät pähkinät ovat monet sellaisia, että olen kirjoittanut ne talteen jonkin inspiroivan keskustelun päätteeksi.

Viikon teema: Toiminta

Hyvä toimintakohtaus on monien tekijöiden yhteenlaskettu summa. Konflikti on aivan tekstin pinnalla ja pahimmillaan jokin ulkopuolinen voima uhkaa jopa henkilöhahmojen henkeä. Samalla ympäristö on toiminnassa korostuneessa roolissa, koska maasto on täynnä hidasteita ja esteitä, jotka rajoittavat mahdollisuuksia toimia, mutta toisaalta myös mahdollistavat uusia tapoja päästä tavoitteisiinsa.

Niin kuin kaikissa kohtauksissa, toiminta rakentuu kahden ristiriitaisen halun varaan. Kun monesti dialogi toimii tämän konfliktin välittäjänä, toimintakohtauksessa konflikti etenee pääasiassa tekojen kautta — puheiden aika on jo ohi. Hyvin harvoin tavoitteet ovat kuitenkin niin yksinkertaisia kuin kuolema tai sitä pakeneminen: tekojen taustalla on syvempiä tavoitteita tai tunteita, jotka ohjaavat kunkin toimijan käytöksiä. Mikä ajaa sankarin nousemaan, kun tämä uskoo olevansa jo voimiensa äärirajoilla? Mistä periaatteista sankari ei suostu luopumaan? Mitä seurauksia häviöstä on? Kuinka paljon kukin on valmis uhraamaan ollakseen voittaja? Miten likaista peliä toinen on valmis pelaamaan, ja miksi?

Kuvailuun käytetty sanamäärä vaikuttaa lukijan käsitykseen tapahtumien aikasuhteesta. Fyysiset iskut kuvataan tämän vuoksi joskus tekstissä jopa yhdellä sanalla, ja kerronnan rytmitys muuttuu henkilöiden pysähtyessä vetämään henkeä. Kirjoittajan kannalta on tärkeää, että koreografia on mahdollisimman selkeä: Missä kukin on? Mikä on tekojen syy-seuraussuhde? Mitä esteitä ympäristö tuottaa?

Useinkaan tätä koreografiaa ei kannata pistää paperille ele eleeltä, vaikka sen itse tuntisikin, vaan lukijan kannalta on tärkeämpää, että konflikti etenee kohti kohokohtaansa. Tähän auttaa esimerkiksi action-reaction cycle -nimisen tekniikan käyttö.

Nimensä mukaisesti kyseessä on teoista ja reaktioista muodostuva sykli, joka muodostaa rungon jonka varaan teot ja vastateot on hyvä rakentaa. Syklin käynnistää ns. motivaattori (eng. motivation), eli reaktiota vaativa tapahtuma. Vastustaja vetää esimerkiksi esiin aseensa, ja päähenkilön täytyy reagoida siihen. Tämä reaktio muodostuu useasta osasta, joista kaikki eivät aina ole joka kerta läsnä, mutta joista kirjoittaja voi poimia haluamansa.

Tärkeää syklin ymmärtämiseen on kronologia. Se pyrkii heijastamaan ihmisen luontaista toimintaa, eli ensin tapahtuva asia kuvataan myös ensin. Tekniikan etu on myös se, että lukija pystyy sen kautta paremmin ymmärtämään, miksi ja miten jokin tapahtuu. Sykli tuo siis selkeyttä, mistä on etua varsinkin silloin, kun kuvailu on nopean temponsa vuoksi lyhykäistä.

Reaktion kronologia on siksi seuraava:

• Motivaattorin ensimmäinen seuraus on toisen vaistomainen reaktio. Tämän kuuluvat aistihavainnot (haju, näkö, kipu, kosketus, jne.) ja tahdosta riippumattomat liikkeet (kuten säpsähtäminen) ja automaattiset tunnereaktiot, kuten inho tai pelko. 
• Tätä seuraa henkilön tietoinen reaktio: tilanteen rationaalinen arviointi ("vastustaja on vaarallinen"), tapahtumien asettaminen asiayhteyteen, kuten menneiden tapahtumien muistaminen eli flashback (vastustajan tiedetään esimerkiksi jo joskus ampuneen jonkun). Tärkeä askel näiden jälkeen on suunnitelman muodostaminen: mihin henkilö aikoo seuraavaksi pyrkiä? Yrittääkö tämä paeta tai suojautua, vai lähteäkö esimerkiksi vastahyökkäykseen? Jos kyseessä on ajokohtaus, pyrkiikö henkilö esimerkiksi edelle tutun sivukadun kautta?
• Vasta nyt henkilö puhuu ja toimii. Tämä voi heittäytyä maahan ja huutaa tovereitaan suojautumaan, tai yrittää puhua vastapuolen laskemaan aseensa.
• Seuraavaksi on vastapuolen vuoro käydä sama ketju. Herättävätkö sanat jonkin tunnereaktion? Huomaako vastustaja päähenkilön pyrkimykset ja saa estettyä ne? Seuraako tätä vielä vastaisku?

Näin sykli jatkuu, kunnes konflikti on saatu päätökseen. Samaa tekniikkaa voi käyttää myös vähemmän toiminnallisissa kohtauksissa, jolloin dialogi saa jälleen enemmän valtaa. Sykli luo kuitenkin hyvän pohjan eräälle toimintakohtauksen tärkeimmälle elementille, eli käänteille ja yllätyksille: ennalta-arvaamattomuus saa lukijan mielenkiinnon säilymään, eikä ole selvää viime hetkeen, kumpi osapuoli pääseekö perimmäisiin tavoitteisiinsa.

Hyvin usein panokset jatkavat näin nousuaan, kunnes lukijalle näyttää mahdottomalta, että sankarin on mahdollista enää selvitä haasteista. Tämä on kohtauksen kliimaksi, jossa konflikti ratkeaa suuntaan tai toiseen. Viekas tarinankertoja on saattanut jo kohtauksen alussa piilottaa tekstiin keinon, jolla sankari pääsee vielä pälkähästä. Ohimennen mainittu pensas saattaa näin äkkiä osoittautua juonellisesti hyvin tärkeäksi, tai jokin näennäisesti hyödytön kyky osoittautuu korvaamattomaksi. Mistä pääsemmekin tämän viikon pähkinään:

Biologianopiskelija on matkalla kotiin pitkän baari-illan jälkeen. Hän on kulkemassa isolla aidatulla lammaslaitumelle, mistä opiskelijat usein oikaisevat matkalla kämpilleen, kun puolivälissä matkaa ilmenee, että joku on vaihtanut laiduntajat mekaaniseen ihmissyöjälampaaseen — ja lampaalla on nälkä. Onko tämä vihaisen lampaankasvattajan kosto?

Onko pakeneminen ainoa vaihtoehto, vai onko biologian opinnoista ehkä jotakin hyötyä? Minkälaisessa roolissa laidun itsessään on, minkälaisia esteitä ympäristö voi aidan lisäksi sisältää? Aiheutuuko sankarille humalasta haittaa? Pääseekö tämä ulos aitauksesta vai viekö lammas lopulta voiton? Hauskaa pähkinöintiä!