Kiitos kysymyksistä ja viisivuotispäivän onnitteluista! Veikkaan, että moni muukin on utelias tietämään nämä samat, eli sen suuremmitta esittelyittä, mennäänpä asiaan.
Eräs lukijoista kirjoitti:
Olisi mukava tietää perusjuttuja kässäristä.
- Monta POV-hahmoa
- Mitä teemoja
- Sanamääriä
- Jotain kerrontaratkaisusta. Kehyskertomus vai jotain muuta, aikamuodot, persoona jne.
Tarina jakautuu kolmen sisaren näkökulmaan — paljonko kukin pääsee ääneen, on vielä hionnan alla. Edellisen luonnoksen sanamäärä oli Scrivenerin mukaan 91 114, mikä siis laskelmieni mukaan on jotakuinkin 475 sivua.
Tällä hetkellä kannatteleviksi teemoiksi ovat muodostuneet perhe, velvollisuus ja yksilöllisyys: pystyykö ihminen elämään vapaasti niin kuin kokee tarvetta elää, kun yhteiskunta yrittää painostaa olemaan muuta kuin oma itsensä? Aavistelen jo joutuvani lisäämään muutaman kohtauksen sitoakseni joitakin sivujuonia paremmin kokonaisuuteen, joten lopullinen sanamäärä saattaa sittenkin vielä ylittää satatuhatta. Odottelen yhä palautetta monilta esilukijoilta.
Tarina kattaa noin vuoden jakson tyttöjen elämästä. Tuskailin kauan, kirjoitanko preesensissä vai imperfektissä, mutta näillä näkymin imperfekti on voittamassa. Tarina on kerrottu kronologisesti ilman sen kummempaa — haaste on enemmänkin ollut päättää, mitä kertoa ja mitä jättää kertomatta. Koska kirjoitan itse luotuun maailmaan sijoittuvaa fantasiaa, minulla on ollut kädet täynnä työtä sen kanssa, miten lukijan tarvitsemat tiedot ymmärrettävällä tavalla pysähtymättä liiaksi selittämään niitä. Suurin tekemäni kerronnallinen muutos oli siirtyä varhaisten luonnosten kaikkitietävästä kertojasta paljon rajallisempaan näkökulmaan, missä kerronta kuvastaa mahdollisimman vahvasti näkökulmahenkilön maailmankuvaa.
Eräs ystäväni sanoi, että olen puhun käsikirjoituksesta avoimemmin sen jälkeen, kun lähetin teksti esilukijoille. Käsikirjoituksesta on yhä vaikea puhua, koska niin moni asia muuttuu kirjoittamisen edetessä, mutta nyt tarina on alkanut löytää oikeaa muotoaan. Saatan siis hyvinkin puhua käsikirjoituksesta syvemmin siinä vaiheessa, kun seuraava editointikierros on tehty.
* * *
Mitä vinkkejä antaisit 15-vuotiaalle kirjailijan alulle?
Apua, mistä edes aloittaisi? Vinkkejä on niin monia, eikä yhden kirjoittajan temput ehkä tehoa toisen kohdalla. Jos kuitenkin minun pitäisi neuvoa 15-vuotiasta itseäni, sanoisin kenties seuraavat asiat:
Lue ja kirjoita paljon. Lue laajasti oman suosikkigenresi ulkopuolelta, haasta itsesi tutustumaan sellaiseen, mikä ei tunnu sinulle luontaiselta. Älä jää kiinni siihen ajatukseen, ettet pidä runoudesta, tai dekkareista, tai Nobel-kirjailijoista, vaan hanki itsellesi laaja yleiskäsitys kirjallisuudesta.
Kokeile kaikkea. Kirjoita runoja, kirjoita dekkareita. Hassuttele ja uskalla tehdä virheitä. Eräs asia, mitä itse kadun, on että jämähdin liiaksi yhden projektin pariin siinä iässä, kun olemme luonnostamme kapinallisia ja uskallamme kokeilla kaikkea. Samat opit voi oppia myöhemminkin, mutta 15-vuotiaan kirjoittajan tärkein työ on minusta hakea omaa tyyliään niin kirjallisesti kuin työtapojen kantilta.
Aseta itsellesi pieniä kirjoitushaasteita: kirjoita novelleja, raapaleita, mikä itseäsi sitten miellyttää, mutta pidä ne rajallisina (3-25 sivua) ja saata ne loppuun. Sitten hautaa ne. Kenenkään ei ikinä tarvitse nähdä niitä, jollet halua — tärkeintä on oppia kirjoittamisen mekaaninen puoli.
Tee kirjoittamisesta rutiini. Kun ikää tulee lisää, aikaa jää asioille vähemmän. Työ tai koulu on yleensä korkein prioriteettimme, mutta sen jälkeen mitä erilaisimmat asiat pyrkivät kakkos- ja kolmospaikalle. Vanhemmiten nämä asiat vievät yhä enemmän aikaamme ja muuttuu vaikeammaksi perustella itselleen ja läheisilleen, miksi kirjoittaa. Jos rutiini on jo olemassa ennestään, työksi jää ainoastaan pitää siitä kiinni.
Jotkut kirjoittavat aamuisin, toiset iltaisin. Jotkut kirjoittavat lounastauolla, toiset junassa kotimatkalla. Etsi aika, joka toimii sinulle, eikä sen suinkaan tarvitse olla pitkä, vaan 30-60 minuuttia päivässä riittää mainiosti. Äläkä nolostele kertoa vanhemmille tai kavereillesi, että kirjoitat, vaan opeta heidätkin arvostamaan kirjoitusaikaasi.
Kirjoittaminen on treeniä aivoille siinä missä salilla käyminen on treeniä lihaksille, ja jos kukaan ikinä kutsuu kirjoittamistasi turhanpäiväiseksi, voit aivan hyvin kysyä heiltä, kuvittelevatko he pystyvänsä nostamaan sata kiloa penkistä päivääkään harjoittelematta. Luovuus kuvitellaan helposti asiaksi, joka joko kumpuaa tai ei kumpua ihmisestä aivan itsestään, mutta luovuus on taito siinä missä mikä tahansa muukin.
Älä ota asioita liian vakavasti. Teini-ikäisenä halusin olla bestseller-kirjailija ennen kun täytin 18 vuotta. Halusin tuottaa täydellistä tekstiä ja halusin tehdä vaikutuksen kavereihini. Jälkimmäisessä välillä onnistuin, mutta siinä piileekin vaara: jos pysähtyy lepäämään laakereilleen ja rakentaa minäkuvansa sen varaan, että on kekseliäs ja luova, huonot kirjoituspäivät tuntuvat kahta kamalammilta, eivätkä hyvät päivät oikein tunnu miltään. Mikä pahinta, vastoinkäymiset muuttuvat äkkiä hyökkäyksiksi omaa persoonaasi kohtaan, emmekä me ihmiset suhtaudu hyvin itseemme kohdistuviin uhkiin.
Jos siis uskot nerouteen, suosittelen luopumaan siitä. Joillakuilla on ehkä lahjakkuutta, joka auttaa heidät alkuun, mutta nerous ei ole yhdenkään kirjailijan menestyksen tae, vaan kirjat syntyvät harjoittelulla ja kovalla työllä. Kehuja nuorena saavan on usein vaikeampaa muodostaa oikeaa sitkeyttä, joka auttaa jatkamaan epäonnistumisten ja haasteiden läpi, mikä tuntuu ehkä hirvittävän paradoksaaliselta, koska kannustushan auttaa meitä yleensä jaksamaan jonkin asian parissa.
Kannustus toki on hirven tärkeää, mutta kannustuksen pitäisi suuntautua saavutuksiin eikä siihen, minkälainen ihminen luonnostaan on. Hakeudu sellaisten ystävien pariin, jotka pystyvät kannustamaan sinua, ja jotka erityisesti tukevat sinua silloin kun sinulla on vaikeaa. Koska kirjoittaminen on vaikeaa, ja se on ihan ok.
Aseta itsellesi realistiset tavoitteet ja pidä niistä kiinni. Liian korkeat vaatimukset johtavat blokkiin ja/tai perfektionismiin, eikä kumpikaan ole hyväksi kirjoittamiselle. Äläkä tee asioita, koska niitä “pitäisi” tehdä, vaan seuraa omaa sydäntäsi. Löydä ne asiat, jotka saavat sinut innostumaan, ja rakenna elämäsi sen ympärille, että pyrit tavoittelemaan niitä. Ammattilaiseksi kehittyy vähitellen elämän varrella, mutta itsevarmuus ja itsetuntemus opitaan nuorena.
Nauti siitä mitä teet, ja jollet nauti siitä, älä tee sitä — jollei luvassa ole palkintoa, jonka eteen kannattaa kärsiä. Vaikka neuvoin aiemmassa kohdassa olemaan ottamatta asioita liian vakavasti, tietty vakavuus tarvitaan kuitenkin siihen, että kunnioittaa itseään kirjoittajana ja pyrkii kehittämään itseään.
15-vuotiaana ei ole liian aikaista ajatella uraa ammattikirjailijana. Rohkeasti siis eteenpäin tavoitteita kohti silti muistaen, ettei sinulla ole kiire minnekään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti