Mistä kannet kirjaan? Kansitaiteilija kertoo

Liekö sellaista kirjailijaa, joka ei olisi haaveillut valmiin kirjan kansista, kun työ on vielä kesken?

Joskus kirjojen kansia on verrattu elokuvajulisteisiin, ja rooliltaan ne ovatkin hyvin samanlaisia. Molempien tarkoitus on houkutella ostamaan tuote, oli se sitten elokuvalippu tai e-kirja; vetävät kannet saavat ihmisen huomaamaan kirjan ja haluamaan tietää siitä enemmän.

Toisaalta arvostamme kirjoja niiden itsensä vuoksi. Niitä pidetään esillä hyllyissä ja pöydillä myöskin koriste-esineinä, ja suosituista kirjoista painetaan luksuspainoksia upeilla kullatuilla kansitaiteilla. Keräilijät ja fanit ostavat niitä innoissaan oli heillä kuinka monta aiempaa kappaletta tahansa.

Siinä mielessä kirjat eroavat useimmista elokuvajulisteista. Myyvyyden rinnalla estetiikka korostuu, eikä kansitaiteessa ole usein kyse niinkään kirjailijan tai kustantajan visiosta, vaan kansitaiteilijan luovasta näkemyksestä.

Kansien merkittävyyden huomioon ottaen on tavallaan sääli, että kuulemme kansitaiteilijoista verrattain harvoin. He ovat kustannustoimittajan tavoin niitä kallisarvoisia apujoukkoja, joita tarvitaan kirjan menestykseen, ja vaikka heidän nimensä on pienellä präntillä kannen sisäpuolella, monikaan meistä ei tiedä, mitä kannen tekemiseen sisältyy.

Onhan toki niin, ettei kirjailijan tarvitse yleisesti tietääkään, koska kansista vastaa perinteisesti kustantaja. Omakustanteiden yleistyessä yhä useampi joutuu kuitenkin itse pohtimaan, mistä kannet löytyvät kirjaan, eivätkä prosessiin liittyvät työvaiheet ole ehkä kovinkaan tutut.

Miten kansien tilaaminen siis tapahtuu ja mitä työvaiheita siihen liittyy? Kysytäänpä vastauksia suoraan kansitaiteilijalta.

Yksien kansien syntytarina

Julia Lintulaakso on joensuulainen kuvittaja, graafinen suunnittelija ja yleinen visuaalisen alan ammattilainen, joka tuntee kirjan luomisprosessin taitosta kansiin. Lintulaakso piirsi vastikään kansitaiteen Taru Luojolan esikoisromaaniin Ei kaikki pinnat kireällä, joka ilmestyi Osuuskummalta tämän vuoden heinäkuussa.

Teosta kuvataan maailman ensimmäiseksi velopunk-romaaniksi. Esittelyteksti lukee:

1970-luvun Bataranam. Eteläamerikkalaisen diktaattorin ketju luistaa.

Puhdasoppisten villaristien kielletty puolue suunnittelee vallankaappausta, kun taas viidakossa piileksivät Chevy-siskot kylvävät kauhua laittomilla moottoriajoneuvoillaan. Yhdysvallat haistaa öljyn, ja horisontti täyttyy sotalaivoista. Kaaoksen keskellä varjelija Tereza Blijk yrittää selvittää joessa kelluneen työläisen murhaa.

Kansissa on tosiaankin 70-luvun leimaa, ja menopelit kiertävät naista varsin pahaenteisesti. Kansi herättää useitakin kysymyksiä, joista omistani päällimmäinen on "miksi pinnat?" Vastaus löytynee lukemalla kirja; kannet ovat tehneet tehtävänsä.

Mutta tarinamme ei ala täältä, vaan loppuu siihen. On palattava seitsemän kuukautta ajassa taaksepäin.

Kustantamolla on usein tutut kuvittajansa, jotka ovat heillä joko pysyvästi töissä tai jotka tekevät satunnaista freelance-keikkaa. Ei kaikki pinnat kireällän kansien matka taas alkoi niin, että Lintulaakso lähetti portfolionsa Taru Luojalalle itse, kun kuuli tämän esikoisen olevan valmistumassa julkaisuun.

Kirjailija piti näkemästään ja esitti Osuuskummalle Lintulaakson palkkaamista kansien tekijäksi. Tähän sitten kustantaja — jolla siis on kansiin yleensä kustannussopimuksessa annettu päätösvalta — suostui.

Tästä alkoi kansitaiteen luonnin yksi tärkeimpiä työvaiheita, eli sopimuksen solmiminen. Sopimuksessa käy luonnollisestikin ilmi, milloin työn täytyy olla valmis ja paljonko tilaaja maksaa sitä. Tyypillistä on, ettei kuvittaja työskentele tuntipalkalla vaan antaa yhden kiinteän hinnan, johon sisältyy paljon enemmän kuin pelkästään kuvan suunnitteluun käytetty aika. Suurin osa hinnasta tulee kuitenkin siitä, mitä oikeuksia tekijä luovuttaa kustantamon käyttöön

"Halutaanko tehdä pelkästään fyysinen kirja, miten isoja painoksia, mihin materiaalia käytetään", Lintulaakso luettelee hintaa määrääviä tekijöitä. "Halutaanko tehdä pelkästään e-kirja, halutaanko tehdä uusintapainoksia ja tuleeko sama kuvitus uusintapainoksiin. Todella moni asia vaikuttaa."

Kansitaiteilijalla on työhönsä aina tekijänoikeus, ja asiakkaalle myydään itse asiassa kuvan käyttöoikeus. Tämän vuoksi sopimuksessa täytyy luovuttaa esimerkiksi luonnokset erikseen, eikä kuvaa saa muokata tai luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman taiteilijan suostumusta. Siksi sopimuksessa kuuluu käydä ilmi, mitkä oikeudet taiteilija luovuttaa tilaajalle, ja oikeuksien laajuus vaikuttaa suoraan kuvittajan pyytämään hintaan.

Samalla sovitaan myös työprosessista. On esimerkiksi sopimusasia, kuinka monta luonnosta lähetetään ja miten moneen kertaan niitä lähdetään muokkaamaan.

"Aikaskaala riippuu paljon tekijästä ja tekijän prosessista", Lintulaakso sanoo. "Teen paljon mietiskelyluonnoksia, joihin menee aikaa. Isoin osa kuvittajan duunia on miettiä asioita ja hioa asioita. Luonnosteluprosessini on noin 70% tehdystä työstä, toimeksiannosta riippuen."

Kiireessä kansia ei koskaan kannata lähteä tilaamaan: "Hosumalla saa just niin hyvän kuin mitä voi kuvitella."

Kansitaiteen pyrkimys on kuvata kirjaa paljastamatta juonesta liikaa. Sen täytyy viestiä lukijalle genreä ja kiinnostaa mahdollista ostajaa, ja samalla kansitaiteella pyritään viestimään jotakin kirjan teemasta. Lintulaakso haastatteli Luojolaa tekstin kirjoitusprosessista ja sai tietää Luojolan kuunnelleen Yakety Sax -nimistä kappaletta, jonka nimi tuskin on monille tuttu, mutta jonka kaikki varmasti tuntevat korvakuulolta. Kappaleen svengaava saksofonimelodia on soinut lukuisten komediakohtausten taustalla viimeisen puolen vuosisadan aikana, ja tuntuu Lintulaaksolla löytäneen tapaan, jolla ajoneuvot jahtaavat kannessa toisiaan.

Suurissa kustantamoissa kuvituksen deadline voi olla jopa puoli vuotta ennen kirjan julkaisua. Sen seurauksena kansia työstetään tyypillisesti rinnakkain kustannustoimittamisen kanssa, ja Lintulaakso myöntääkin tietävänsä joitakin kohtia, jotka valmiissa kirjassa ovat erilaisia kuin hänelle lähetetyssä käsikirjoituksessa. Hän poimi lukiessaan kohtaus kohtaukselta aiheita, joista syntyi omia pieniä miniatyyriluonnoksiaan. Miniatyyriluonnokset ovat yleinen tapa työskennellä varsinkin kirjan sivukuvituksen kanssa, ja toimivat Lintulaakson mukaan hyvin myös kansia suunnitellessa.

Näistä hän sitten kehitti kustantajan tilaamat luonnokset, joista Osuuskumma valitsi yhden jatkokehitettäväksi. Lintulaakso pyrki ottamaan huomioon sekä kirjailijan että kustantajan näkemykset, koska kuten jo alussa todettiin, kirjailijoilla on usein jo valmis mielikuva siitä, mitä kannelta toivovat. Valmiit kannet voivat kuitenkin olla kaukana kirjailijan mielikuvista ja niinpä olin utelias tietämään, mitä Taru Luojola oli itse kirjailijana mieltä.

Seuraavaksi pääsee ääneen siis Luojola. Miten lopulliset kannet vertautuvat mielikuviin, jotka tällä oli ennen Lintulaakson kansipiirroksia?

"Minä en ole kovin visuaalinen ihminen, ja kaikki kuvitukseen liittyvät mielikuvat ovat aina hyvin eteerisiä ja hajanaisia, lähinnä erilaisia vaikutelmia eikä niinkään mitään yhtenäistä käsitystä", Luojola vastaa. "Tämän kirjan osalta minulle tärkeintä oli, että kansi heijastaa sekä kirjan tunnelmaa että tapahtumia. Julialle annoin lähtökohdaksi, että Maallisten ilojen puutarha on tunnelmaltaan aika lähellä omaa mielikuvaani kirjasta."

Maallisten ilojen puutarha, joka tunnetaan myös Himojen puutarhan nimellä, on Hieronymus Bochin maalaus 1500-luvulta. Voin hyvin ymmärtää, miksi kuva on vetänyt kirjailijaa puoleensa. Se on värikäs ja vilkas, mutta Lintulaakson mukaan liiankin vilkas toimiakseen kirjan kansitaiteena.

Kuvan suurempi versio sekä historia löytyvät maalauksen Wikipedia-sivulta.

Luojola jatkaa: "Julian piirtämä kansi on tietenkin tyyliltään hyvin kaukana mainitusta teoksesta, mutta silti se erittäin hienosti vähillä elementeillä esittää juuri sitä mitä kirjassa tapahtuukin: kaikki on jatkuvassa liikkeessä, kaikki toistuu aina vain kiihkeämpänä ja kaikkeen suhtaudutaan kieli poskella. Olen todella tyytyväinen kanteen. Julian kuvituksen lisäksi siinä on tärkeässä osassa taittajan suunnittelema typografia, ja sekin osui aivan nappiin."

Omakustantajan lyhyt selviytymisopas

Kuvittaja suunnittelee siis tavallisesti vain kirjan kansitaiteen, minkä jälkeen taittaja tai typografi vastaa kansien typografiasta. Tämän vuoksi omakustantajana on hyvä tietää, mitä tarkalleen on tilaamassa sanoessaan haluavansa tilata kannet taiteilijalta.

Joissakin tapauksissa kuvittaja ja taittaja voivat toki olla myös sama henkilö. On olemassa niitä (Lintulaakso mukaan lukien), jotka hallitsevat molemmat taidot, ja joskus kuvittaja saattaa liittää tekstit suoraan osaksi kansikuvaa itseään. Ennen kuin kuvitus voidaan aloittaa, täytyy kuitenkin tietää, minkä kokoinen kannen on tarkoitus valmiissa kirjassa. Tarkat tekniset tiedot ovat tärkeitä.

"Halutaanko pelkkä etukansi? Halutaanko kuva koko kannen ympäri?" Lintulaakso sanoo. "Tässä pitää olla tarkkana."

Lintulaakson mukaan houkutus tehdä kannet itse on suuri, mutta ammattilaisen apuun on silti parempi turvautua. Voin toisena graafisen alan ammattilaisena kompata Lintulaaksoa tässä täysin. Jolleivät rahat riitä sekä taittajaan että kuvittajaan, kannattaa siinä tapauksessa tilata edes pelkät näyttävät kansitypografiat, jolloin kansitaidetta ei ehkä tarvita lainkaan.

Kansitaidetta tilatessa voi kertoa lyhyesti käsikirjoituksestaan ja kysyä, onko kuvittajalla aikaa ja kiinnostusta kansitaiteen tekemiseen. Jollei tunne yhtään kuvittajaa ennestään, voi heitä löytää esimerkiksi Kuvittajat ry:n ja Grafian luetteloista. Kuvittajat ry:n sivuilta löytyvät myös ohjeet kuvittajan palkkaamiseen ja sopimuksen tekemiseen, eli omakustantajan ei suinkaan tarvitse yrittää oppia koko prosessia pelkän yrityksen ja erehdyksen kautta.

Ulkopuolisen kanssa työskenteleminen voi silti jännittää, varsinkin kun kirjailijalla harvoin on suurta budjettia käytössään. Pelkona ehkä on, että päätyy sittenkin tilaamaan kannet, joista ei pidäkään, ja riskin ottamisen sijaan halutaan sittenkin tehdä työ kokonaan itse. Jotta ongelmilta vältytään, Lintulaakso neuvoo pitämään viestintälinjat auki koko kansitaiteen suunnittelun ajan. Hän kertoo lähettäneensä aina samat sähköpostit kaikille suunnittelun osallisille, eikä ollut väliä, oliko jokin vastaanottajalle ehkä ylimääräistä tietoa. Näin kaikki tiesivät aina samat asiat, jolloin ongelmilta oli helppo välttyä.

Jos tilaajana huomaa sittenkin olevansa tyytymätön, on sopimusta luettava tarkkaan. Asiakkaan kerran antama hyväksyntä on sopimuksen mukaan yleensä sitova, eikä kuvittaja useinkaan juuri muuta tyyliään asiakasta varten. Kuvittajaksi kannattaa siis alusta asti valita sellainen henkilö, jonka tyyli on yhtenevä oman maun kanssa, ja jonka työn jälkeen luottaa.

"Kannattaa tukea pienempiä tekijöitä ja kustantamoja myöskin" Lintulaakso sanoo. "Lähtekää rohkeasti ottamaan yhteyttä sellaisiin, joiden työstä tykkäätte."

Ei kaikki pinnat kireällä -kirjan kansissa kiehtoo minua se, kuinka Lintulaakso on kuvittajana kyennyt poimimaan hajanaisista elementeistä ydinasiat ja työstänyt ne yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Monesti lieneekin niin, että meidän on kirjoittajina luotettava siihen, että liittolaisemme osaavat sen asian, jossa me emme useinkaan loista: he saavat sanottavansa sanotuksi käyttämättä siihen tuhattakaan sanaa, kun me olemme kirjoittaneet romaanin.

Siksi kuvittajia ei lainkaan pidä pelätä, ja siksi he ansaitsevat kaiken kiitoksen ja huomion, jonka heille voi vain antaa. Käykää siis tutustumassa Julia Lintulaakson portfolioon, ja seuraavan kerran kirjan valmistuessa pohtikaa, tunnetteko kuvittajaa, joka voisi nostaa kirjanne esiin verkko- tai kirjakaupan massasta. Hyvät kirjat ovat monen tekijän summa — enemmän kuin yhdessä mielessä.

Ei kaikki pinnat kireällä on nyt ostettavissa Osuuskumman verkkokaupasta. Iso kiitos Julia Lintulaaksolle valaisevasta haastattelusta Ropeconin kiireiden keskellä, ja onneksi olkoon Taru Luojolalle esikoisen julkaisusta.

Oletko sinä kuvittanut kirjan tai tilannut joskus kannet kuvittajalta? Jaa kokemuksiasi kommenteissa!

Tiedustelut tai kysymykset kuvittajan työstä voi suunnata Julia Lintulaaksolle osoitteeseen [email protected]. Kiitos vielä kerran!

Lue myös

Raita Jauhiainen: Onnistunut omakustanne
Grafian ohjeet kuvittajan työn hinnoittelusta
Kuvittajat ry:n tekijöiden portfoliot
Grafia ry:n tekijöiden luettelo