Viisi vuotta sitten eräänä heinäkuisena päivänä päätin perustaa blogin. Kaikki alkoi kirjoittamispäiväkirjasta — tarvitsin ympäristön, jossa pystyin perkaamaan ajatuksiani jo silloin pitkään kestäneestä romaaniprojektistani sekä siitä, mitä merkitsi pyrkiä kirjailijaksi. Olin niihin aikoihin kirjoittanut romaania jo vuosia ja luulin aivan rehellisesti olevani loppusuoralla.
Hyvin pian päädyin pohtimaan luovuutta ja kirjailijuuteen liittyviä haasteita myös laajemmin, enkä vain päiväkirjan muodossa. Olen luonteeltani sellainen, että tietämättömyys ahdistaa minua, ja halusin ymmärtää monia käytännön asioita, jotka liittyvät käsikirjoituksen matkaan raakileesta kirjaksi. Niinpä kun kävin vuoden 2013 Helsingin kirjamessuilla esittelemässä käsikirjoitusta kustannustoimittajille, hyödynsin samalla mahdollisuutta esittää kysymyksiä, jotka olivat vaivanneet minua kirjailijan ammatista. Ja kun omat kysymykseni loppuivat kesken, otin niitä lisää Suomi24:n Kirjailijanalut-palstalta. Silloin blogistani tuli julkinen. Mutta synnyinhetki oli kesällä, joitakin kuukausia ennen kirjamessuja.
Monet sinä syksynä syntyneet kirjoitukset ovat vieläkin blogin luetuimpia; netissä oli selvästi kysyntää blogille, joka pyrkii vastaamaan kirjailijaksi pyrkivien käytännön huoliin, ja itsellänihän niitä riitti — ja riittää yhä. Viiden vuoden aikana olen kirjoittanut niin kirjailijan toimeentulosta, Finlandia-palkinnon merkityksestä kuin masennuksesta ja motivaation puutteesta aina sen mukaan, mikä siihen aikaan on ollut päällimmäisenä mielessäni. Olen etsinyt vastauksia kirjoista, alan toimijoiden haastatteluista, kuulemistani messupuheista. Yhä enemmän olen yrittänyt mennä suoraan vastausten luokse, kuten haastatellessani Siltala kustannuksen Touko Siltalaa ja WSOY:n Anna-Riikka Carlsonia saatekirjeistä. Joskus vastaukset ovat olleet kiven alla, ja joskus olen jopa rohjennut puhua viidentoista vuoden kirjoittajakokemuksen tuomalla rintaäänellä, vaikka tiedänkin enemmän kirjoittamisen haasteista kuin sen onnistumisista. Koska en kirjoita novelleja niin kuin monet muut, minulta on tähän asti julkaistu lähinnä lehtiartikkeleita, kuten Kirjoitan-lehteen tekemäni Worldcon-raportti.
En osannut viisi vuotta sitten ennustaa, kuinka pitkä matka minulla vielä oli käsikirjoituksen kanssa. Ehkä itsekriittisyyteni voitti, ehkä senaikainen käsikirjoitus ei olisi ylittänyt julkaisukynnystä. Joka tapauksessa olen kasvanut viidessä vuodessa blogin kirjoittamisen myötä, ja koen kehittyneeni tässä ajassa harrastelijasta hartaaksi amatööriksi. Suhtaudun kirjoittamiseen vakavammin kuin viisi vuotta sitten, ja olen myös vähitellen saanut varmuutta siihen, että tiedän jopa joskus mitä olen tekemässäkin. Joskus. Matkaa on vielä.
Blogin kirjoittaminen on ollut minulle sekoitus terapiaa, itsenäistä opiskelua ja ryhmätukea. Ylä- ja alamäistä huolimatta en ole blogin aloittamisen jälkeen enää kokenut olevani yksin, ja koen olevani etuoikeutettu siitä, että olen omalta pieneltä osaltani voinut jakaa oppimaani eteenpäin. Blogi on ollut minulle kasvun paikka sekä henkireikä, ja toivon sen jatkavan sellaisena vielä pitkään.
Kuka tätä blogia oikeastaan pyörittää?
Vaikka jaan ilojani ja surujani blogissa kirjoittamiseen liittyen vapaasti, itsestäni olen jakanut varsin vähän. Olen loppujen lopuksi hyvin ujo ihminen, joka kamppailee rajun huijarisyndrooman kanssa, enkä ole halunnut sen enempää kuin osannut tuoda omaa persoonaani blogiin, jonka päätarkoitus on olla turvallinen ympäristö jakaa ajatuksia, joita en välttämättä ilmaisisi kasvokkain.Olen saanut olla täällä haavoittuva heikkoina hetkinäni, mutta samalla olen tiedostanut anonymiteetin saattavan heikentää uskottavuuttani lukijoiden silmissä. Netissä kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, ja omalla nimellä ja pärställä esiintymisellä on tietty tae siitä, että kirjoittaja seisoo sanojensa takana myös netin ulkopuolella. Blogin viisivuotispäivän lähestyessä päälle on hiipinyt tunne, että ehkä asian on aika vähitellen muuttua.
Voihan toki olla, että blogin lukijat ovat tyytyväisiä nykytilanteeseen, enkä ole missään nimessä tekemässä mitään massiivisia muutoksia blogin sisältöön. Järkevämmältä tuntuikin tehdä viisivuotispäivästä Q&A-hetki, jolloin lukijat saavat itse kysyä minusta asioita, joita en ole blogissa kertonut tai joita olen avannut vain vähän. Kysymykset saavat olla henkilökohtaisia tai kirjoittamiseen liittyviä, yksinkertaisia tai syvää luotaavia. Nyt on myös hyvä aika kysyä lisäkysymyksiä käsikirjoituksesta itsestään sillä aikaa, kun teksti on betalukijoilla. Te sen päätätte.
Liitän tämän postauksen loppuun lomakkeen, jossa voitte parin viikon ajan esittää kysymyksiä, ja lupaan vastata niihin siinä mitassa kuin se on järkevää. Liian laajat kysymykset saattavat päätyä omiksi postauksikseen. Redditin kielellä siis: ask me anything!
Kysyä voi myös Twitterissä, ja jaan siellä tavanomaisestikin jonkin verran enemmän itsestäni. Mistä puheen ollen, tapasin Finnconissa poikkeuksellisen puoleensavetävän puun:
— Ami (@Varjohovi) July 14, 2018
Kyllä se siitä! Olet jo valmiiksi pitkäjänteinen ihminen! Älä anna liika ujouden tai liika itsekriitikin olla esteenä! Rohkeasti eteenpäin! Sekä itsekritiikki ja ja ujous ovat hyviä, tietyissä rajoissa, ovathan osa persoonaasi. Rohkeasti eteenpäin, olet monipuolisesti lahjakas nuori ihminen. Eteenpäin! Vaikka elämä viekin meitä kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse :)! Toisena päivänä viisi päivää eteenpäin ja vain kaksi taakse! Sisua ja siunauksia elämääsi <3 <3 <3 !
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaMinähän kirjoitin jo, katosi bittimaailmaan! Kuitenkin, mene rohkeasti eteenpäin. Olethan monipuolisesti lahjakas ja pitkäjänteinen ihminen! Ujous ja itsekritiikki ovat osa sinua, älä kuitenkaan anna liika ujouden ja liika itsekriitikin estää sinua Ami menemään eteenpäin. Vaikkakin sitten ST:n sanoin: "kaksi askelta eteenpäin ja kaksi taakse!"
VastaaPoistaSisua ja siunausta ja iloista mieltä! Ja muista: "Pienestä kasvaa se mikä on suurta!"
Hei, minua sinun postauksesi ovat ainakin monesti auttaneet matkalla eteenpäin! Ja olen saanut paljon sellaista tietoa, jota olen kaivannutkin.
VastaaPoistaTiedän itsekin paljon siitä, miten sitä kuvittelee olevansa lähellä valmista, ja sitten huomaakin olevansa kilometrien päässä. Kamppailen juuri tälläkin hetkellä sen kanssa, miten uskoa itseensä, kun kirjoittamisen kanssa on vaikeaa. On lohduttavaa tietää, ettei muillakaan ole ilotulitusta ja suuria edistysaskelia koko ajan.
Tsemppiä matkallesi! Minusta näyttää siltä, että matkasi on jo pitkällä :)
Ihana kuulla, kiitos! Itseensä uskominen on todellakin vaikeaa. Ja hulluahan siinä on, ettei edes onnistuminen usein ota pois sitä luuloa, että voisi tehdä paremmin. Netti on siitä kyllä mahtava paikka, ettei tarvitse elää sen kokemuksen kanssa yksin, vaan voi verkostoitua juuri vaikkapa blogien kautta. Ja monesti muut näkevät sellaista, mitä me emme itse näe.
PoistaTsemppiä siis todellakin sinnekin! Ehkä meistä joskus vielä tulee ihmisiä, jotka tietävät mitä tekevät ;)
Onneksi olkoon viisivuotiaalle! Olen seuraillut blogiasi lähes alusta alkaen ja se on kyllä kehittynyt hyvin asiantuntevaksi kirjoittamistiedon lähteeksi. Postauksiasi on aina ilo lukea, vaikka myönnänkin, että en ole ihan kauheasti kommentoinut. Odotan kuitenkin innolla tulevaa. :D :D
VastaaPoistaKiitos <3
Poista