Twitteristä poimittua: Mikä on kirjan tulevaisuus?

Twitterissä näkee joskus mielenkiintoisia keskusteluja kirja-alasta. Viime viikonloppuna Kertojan ääni -podcastin Jukka Ahola heittikin ilmoille kysymyksen, johon vastasin myös omalla twiitilläni:

Omakustanteet jatkavat yleistymistä. Lukijat pääsevät osallistumaan kirjoittamiseen esim. Twitterissä, kirjailijat streamaavat kyselytunteja, markkinointi pohjautuu algoritmeihin (Google, Amazon). Kirjailijuus itsessään ei mene mihinkään, lukeminen on yhteyden hakemista.

— Ami (@Varjohovi) March 24, 2018

Kertojan ääni -podcastin jakso on nyt verkossa, eli uteliaat voivat mennä kuuntelemaan Jukan ja Essi Pulkkisen ajatukset Twitteriin saapuneista vastauksista. Keskustelu jatkuu myös Twitterissä, eli kommenteja ja jatko-ajatuksia löytyy seuraavasta ketjusta.

Tiiviin formaatin vuoksi jätin paljon omassa twiitissäni sanomatta tai lukijan tulkinnan varaan, ja jakson kuunneltuani huomasin jääväni miettimään aihetta vielä lähemmin. Seuraan verrattain aktiivisesti englanninkielistä kirja-alaa, ja juttelen säännöllisesti varsinkin Amazonin omakustannepalveluilla tulonsa saavien kirjailijoiden kanssa, joten näytän katsovan tulevaisuutta jokseenkin eri kantilta kuin useimmat keskustelijoista.

Omakustanteet jatkavat yleistymistä

Kirjailijat eivät enää tarvitse kustantajia — ainakaan samalla tapaa kuin ennen. Painokulujen laskeminen ja jakelun digitalisoituminen ovat avanneet uusia mahdollisuuksia, joita ei täällä kylmässä Pohjolassa vielä tunnuta täysin osaavan hyödyntää.

Suomessa omakustanteilla on yhä huonon kirjan leima, vaikka omakustanteet ovatkin yleistymässä (täällä Raita Jauhiaisen vieraskirjoitus aiheesta). Varsinkin e-kirjat ovat madaltamassa omakustantamisen kynnystä, nykyään on helpompi löytää kirjalle myös kustannustoimitusta.

Vaikka e-kirjojen suosio on maailmalla jo notkahtamaan päin, pari vuotta sitten vajaa 40% kaikista englanninkielisistä myydyistä kirjoista oli e-kirjoja. Amazonin osuus tästä on huima, jopa 80%, ja nimenomaan Amazonin mukaantulo on muuttanut omakustannemarkkinoita merkittävästi: jopa kolmannes Yhdysvalloissa ostetuista e-kirjoista oli omakustanteita, Britanniassa suunnilleen neljännes.

Moni valitseekin nykyään omakustanteen juuri taloudellisista syistä — jos kirja julkaistaan Amazonin Kindle Direct Publishingin kautta, 70% kirjan myyntituloista menee suoraan kirjailijalle. Sama ekosysteemi mahdollistaa myös kovakantisten kirjojen myymisen, eli tulojen saanti on lähes yksinomaan kiinni kirjailijan myyntikyvyistä.

Eräs esimerkki hyvin menestyvästä omakustannekirjailijasta on Annie Bellet, joka on myös jakanut jakanut tulonsa avoimesti verkossa. Lukujen avulla on mahdollista vahvistaa mm. Worldconissa kuulemani väittämä, että Amazonin omakustannekirjailijat pääsevät verrattain pienellä vaivalla kuusinumeroisiin tuloihin. Suomessa samanlaisiin lukuihin pääseminen on toki haasteellista, mutta merkittävää onkin se, että Bellet ilmoitti jopa 98% tuloista tulevan omakustanteista — 70% osuus kirjan myyntihinnasta on merkittävä korotus perinteisestä kustannussopimuksesta.

Uusia itsenäisiä tulonlähteitä

Toinen uusi keino, ja varmasti yleistyvä sellainen, on Patreonin kaltaiset mesenaattipalvelut. Ne ovat mahdollistaneet taiteen tekemisen suoraan faneille ilman välikäsiä, ja voikin toivoa, että Suomeen rantautuisi ajan myötä palvelu, joka mahdollistaisi saman meilläkin.

Mistään nappikaupasta ei myöskään ole kysymys, vaan Patreonin tällä hetkellä parhaiten tienaavien joukossa on esimerkiksi kirjailija Seanan McGuire, joka noin kahden tuhannen tukijan ansiosta ansaitsee yli kymmenen tuhatta dollaria jokaisesta julkaisemastaan novellista. (Jos Patreon on ennestään tuntematon seuraava Falmouthin yliopiston artikkeli käy erinomaisesti läpi Patreonin hyödyt ja rajoitteet luovan kirjoittajan näkökulmasta.)

Vaikkei jokainen yltäisikään samanlaisiin lukuihin, aktiivisempi yhteys lukijoihin helpottaisi teosten markkinointia, kun faneja ei tarvitse kalastella takaisin kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen. Patreonissa fanit maksavatkin nimenomaan siitä, että saavat tavalla tai toisella osallistua kirjan syntyprosessiin, ja teoksen valmistuessa he ovat ensimmäisten joukossa ostamassa sitä kirjakaupassa.

Yleinen kritiikki sosiaalisen median alustoja kohtaan on, että yhteisöjen pyörittäminen vie aikaa varsinaiselta kirjoittamiselta. Tässä kukin joutuu tietysti toimimaan niin, kuin itse kokee luontevimmaksi, mutten toisaalta vastustaisi sitä, että kirja-alalla uskallettaisiin avoimemmin pohtia, olisiko olemassa tulomalleja, jotka sopivat myös Suomen markkinoille.

Toisaalta kyse on varmasti myös prioriteeteistä. Jo nykyisellään arviolta 60% Kirjailijaliiton jäsenistä tekee kirjoittamisen ohella muita kirjallisia töitä, ja kirjailijan aikaa syövät kirjastovierailut, kirjamessut ja lehtikirjoitukset ja monet muut ns. oheistoiminnot. Tulevaisuudessa aikaa voisi olla mahdollista ohjata suoremmin sellaiseen johonkin, joka toisi kirjailijaa ja lukijoita yhteen, oli se sitten mesenaattipalvelut tai aktiivisempi omakustantaminen.

Yhä sosiaalisempi kirjailija

Sosiaalisen median merkitys kirjan tulevaisuudelle nousi esiin myös Twitterin jatkokeskustelussa. Marko Suomi sanoi seuraavaa:

Mietin kuunneltuani että esim Neil Gaiman tekee tuota yhteisöjuttua jo nyt (tehnyt kauan): on faniensa saatavilla omissa kanavissaan ja keskustelee ja esiintyy tms eikä ole norsunluutornissa tai mainosmateriaalin takana piilossa

— Marko Suomi (@markosuomi) March 27, 2018

Olen seurannut Gaimanin blogia jo vuosia, ja juuri blogi on pitänyt huolen siitä, että olen lukenut lähes kaikki Gaimanilta ilmestyneet teokset viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Toinen samanlainen esimerkki hyvästä yhteisörakentajasta on Patrick Rothfuss, jonka kirjoihin tutustuin alun perin tämän hyväntekeväisyystoiminnan kautta. Rothfuss streamaa vuosittain hyväntekeväisyyskeräyksen yhteydessä mm. fanikeskusteluja, ja nimenomaan kasvava uteliaisuus näitä kuunnellessa sai minut ostamaan sarjan — tämä siitäkin huolimatta, ettei Rothfuss missään vaiheessa varsinaisesti markkinoinut kirjojaan, vaan ainoastaan puhui itsestään ja kirjoittamisesta.

Se, mitä löydän kirjailijasta verkossa, onkin nykyään suurin yksittäinen tekijä, jonka perusteella ostan tai olen ostamatta kirjan. Kirjoitan usein talteen verkossa näkemäni mielenkiintoisen kirjailijan nimen, ja saatan kirjakaupassa hakea kirjan arvosteluja ennen ostopäätöksen tekemistä.

Internetin suurin etu on sen halpuus, mikä on nollabudjetin markkinoijalle massiivinen etu — vain harva voi saada kirja-arvion suuren levikin lehteen, kun taas lukijoita voi nykyään löytää myös kirjablogien tai vieraskirjoitusten kautta, ja kaltaiseni kuluttajan tavoittamiseen verkkosivut ovat lähestulkoon elinehto. Verkkoa tullaan siis varmasti hyödyntämään markkinoinnissa nykyistäkin enemmän.

Kirjan digitalisaatio jatkuu

Suomessa valitellaan usein kirjojen alhaisia myyntilukuja, ja myönnän olevani osa tätä ongelmaa. Luen ja ostan verrattain vähän suomenkielisiä kirjoja, koska niiden seulominen on huomattavasti työläämpää kuin englanninkielisten, kuluttajana menen herkästi sieltä mistä aita on matalin — mikä yleensä merkitsee Amazonin algoritmeihin luottamista.

Kun olen lopettanut edellisen lukemisen (tai kuuntelemisen, nykyään yli puolet lukuajastani on äänikirjojen muodossa), tekoäly ehdottaa jo luettavakseni seuraavaa. Tämä taas on väistämättä vaikuttanut lukutottumuksiini, vaikka käynkin yhä tutkimassa kirjakaupan hyllyjä ainakin kuukauden välein. Asian huomanneena tavoitteeni on tänä vuonna ryhtyä lukemaan suomenkielisiä kirjoja sähköisesti, vaikka kynnys onkin korkeampi.

Sähköisten julkaisujen saatavuus on Suomessa myyntilukujen valossa yhä lapsenkengissään, mihin tullee ennen pitkää muutos. Kun näin tapahtuu, ääni- ja sähkökirjojen suosio myös luultavasti pidentää kirjojen elinikää, sähköisillä julkaisuilla kun ei ole samoja levitykseen ja säilytykseen liittyviä ongelmia kuin fyysisillä kappaleilla.

Haaveilenkin maailmasta, jossa linkki sähkökirjaan on selkeästi esillä kirjailijan verkkosivuilla. Hakukone pystyy nyt jo tuomaan esiin kirjoja jotka vastaavat lukijan kiinnostuksen kohteita, ja verkkokaupoilla on motiivi parantaa kykyään ennustaa lukijan tarpeita.

Jo nykyisin e-kirjoja on Suomessa toki mahdollista löytää, vaikka turvaudun yhä pitkälti kovakantisen kirjan selailuun. Toisin kuin Amazonin omistama Kindle, suomalaiset e-kirjapalvelut näyttävät pääsääntöisesti antavan asiakkaan lukea vain pari ensimmäistä sivua, mikä ei vielä riitä antamaan selkeää kuvaa kirjan juonesta tai siitä, kiinnostuuko lukija tekstistä. Tämän vuoksi olen yleensä valikoinut kotimaiset kirjani selaamalla niitä kaupassa, minkä jälkeen olen usein tilannut ne haluamassani muodossa verkosta.

Tuleeko kirjoja olemaan pian ollenkaan?

Väläytettiinpä keskustelussa sellaistakin mahdollisuutta, ettei kirjailijoita tule tulevaisuudessa olemaan lainkaan, vaan että kirjoja tuottaisivat algoritmit. Mahdollisuus on kiehtova, vaikka pidänkin todennäköinä, ettei kirjallisuus ole vielä hyvään aikaan siirtymässä tekoälyn haltuun.

Tarinankerronta ei minulle ole pelkästään viihdettä, jolla pyritään luomaan jonkinlainen “optimaalinen lukukokemus”, vaan luen kirjoja pääasiassa oppiakseni jotakin maailmasta ja ihmisyydestä itsestään. Uskon kirjoja kirjoitettavankin nimenomaan yhteyden hakemisen vuoksi — tai kuten Carl Sagan on ilmaissut asian paljon minua paremmin:

“What an astonishing thing a book is…one glance at it and you’re inside the mind of another person, maybe somebody dead for thousands of years. Across the millennia, an author is speaking clearly and silently inside your head, directly to you. Writing is perhaps the greatest of human inventions, binding together people who never knew each other, citizens of distant epochs. Books break the shackles of time. A book is proof that humans are capable of working magic.”

— Carl Sagan

Sen sijaan voin hyvin kuvitella äänikirjojen tuotannon siirtyvän lähivuosina tekoälyn haltuun. Jo nyt puhelimeni pystyy lukemaan minulle ääneen, ja kun laite on kytkettynä verkkoon ja oletusasetuksia hieman rukattu (tekoäly lukee oletuksena liian nopeasti ollakseen miellyttävä kertoja), pystyn kuuntelemaan kirjaa kymmeniä minuutteja häiriintymättä botin tekemistä pikkuvirheistä.

Olen jo kuullut kirjailijoiden spekuloivan, tuleeko tekoäly tulevaisuudessa lukemaan äänikirjan heidän omalla äänellään. Tässä vaiheessa on tosin vielä epäselvää, moniko kirjailija aidosti haluaisi tätä.

Tekoälyn ja sähköisten julkaisujen yleistymisestä huolimatta uskon, että kirja esineenä säilyy. Fyysisistä kirjoista saattaakin tulla uudestaan luksusesineitä ja statuksen osoittajia. Jo nyt kauniiden erikoispainosten suosio on kasvussa, ja trendin uskoisi jatkuvan. Nykyisin ostan itse monet kirjat kahdesti: ensin sähköisenä, sitten keräilykappaleena.

Vaikka lukulaitteeseen asennettaisiin nappi, jota painamalla saisi suihkauksen nostalgialta tuoksuvaa Eau de Pergamentia, kauniin kirjan piteleminen on aivan oma ilonsa, joka ei hevillä vanhene. Tutkimuksissakin on todettu, että kirjojen läheisyys tekee ihmisen onnellisemmaksi.

Pienten markkinoiden Suomi

Paljon on puhuttu kirja-alan nykyajan haasteista. Kirjamarkkinat ovatkin muuttuneet viime vuosikymmenten aikana paljon, ja jos jostakin voi olla varma, niin ainakin epävarmuudesta.

Silti minusta tuntuu, ettemme ole Suomessa nähneet kirja-alan murroksesta kuin vasta alkua. Seuraan englanninkielisten markkinoiden kehitystä uteliaisuudella osin, koska uskon samojen mallien löytävän vielä jossakin muodossa tännekin, ja vaikka ne saattavatkin saada oman pohjoisen leimansa pienen markkina-alueen vuoksi, vierailta markkinoilta voi olla mahdollista ottaa mallia. Paine löytää kirjailijoille uusia tulonlähteitä on suuri nimenomaan täällä, missä lukijoita ja rahaa on vähän — Roger Aschamin sanoin, tarve on keksintöjen äiti.

* * *

Jään mielenkiinnolla seuraamaan Twitter-keskustelun kehittymistä, ja tietysti kuulemaan, mitä te lukijat olette kirjan tulevaisuudesta mieltä. Monella teistä on varmasti hulluja suunnitelmia, joita haluaisitte joskus kokeilla oman kirjanne kohdalla, ja toivon näkeväni niitä blogin kommenttiosiossa. Onko kenelläkään käynyt mielessä kokeilla podcastissa mainittua interaktiivista karttaa?

Myönnän pohtineeni kirjoittamisen ohessa itsekin digitaalista karttaa ja jopa jonkinlaista persoonallisuuskyselyä. Myöskin novellien verkkomarkkinoita olen pohtinut, vaikkakin vasta akateemisesta mielenkiinnosta. Olisiko mahdollista, että Suomeen vielä syntyisi alusta, joka tarjoaisi kirjailijoille samat mahdollisuudet kuin maailmalla Amazon?

Lisälukemista

Ylioppilaslehti: Kirjallisuus meni chattiin