Kannattaako hyvää ideaa jäädä panttaamaan?

Nyt se iski: kuningasidea! Taivaat ovat auenneet ja olet varma, että tässä se nyt on, seuraava kirjasi tai novellisi aihe. Kirjoitat innoissasi ajatuksen ylös ja sitten…

Sitten ei tapahdu mitään. Hautaat paperilapun syvälle kirjoituspöytäsi laatikkoon ja lähdet metsästämään sitä seuraavaa kuningasajatusta. Puhelet ehkä kavereille ideastasi, muttet ole vieläkään ostanut sille omaa muistikirjaa tai avannut uutta tekstitiedostoa. Toisin sanoen olet ryhtynyt panttaamaan ideaasi.

Ideat ovat halpoja, niiden keksiminen ei maksa mitään. Kirjan kirjoittaminen taas voi viedä vuosia, joten on ymmärrettävää, että haluamme työn tuovan palkinnon kun ryhdymme siihen — sellaista kirjoittajaa tuskin onkaan, joka ei joskus asettaisi ideoitaan syrjään. Moni niistä hautautuu syystä tai toisesta laatikon pohjalle kunnes löytää uuden elämän jonkin toisen projektin osana — jollei idea sitten jää kokonaan käyttämättä ajan tai kiinnostuksen puutteesta.

On hetkiä, jolloin ideaa kannattaa aivan aidosti vasta harkita, ja on sellaisia, joina sen pöytälaatikkoon piilottaminen on täysin väärä valinta. Tässä siis muutamia yleisiä syitä ideoiden panttaamiseen sekä omat vastaukseni niihin.

1. Halu odottaa sopivaa markkinarakoa

Jos idea on kaupallisesti houkutteleva, voi tehdä mieli jäädä odottamaan sopivinta julkaisuhetkeä — tai sopivinta kirjoitusaikaa. Markkinoiden mukaan kirjoittaminen on kuitenkin monestakin syystä vaarallista.

Ensinkin kirjojen julkaisusykli on sellainen, että syksyllä ilmestyvät kirjat on sovittu julkaistavaksi jo vuosi tai useampi aiemmin. Tietyn genren parhaan aallonharjan kohdalla kustannusala on siis jo siirtynyt eteenpäin, ja valmista käsikirjoitusta tarjotessa saakin silloin kuulla, ettei kirja sovi senhetkiseen kustannusohjelmaan.

Kustantajat eivät mielellään markkinoi kahta toisiaan muistuttavaa kirjaa samaan aikaan, eli idean myytävyys saattaa kärsiä, jos sen päälle jää pitkäksi aikaa istumaan. Myös yhteiskunnallisilla teemoilla on oma puoliintumisaikansa — saattaa helposti käydä niin, että idea mätänee pöytälaatikon pohjalla ja sen ajankohtaisuus vanhenee. Silloin idean keksijä on usein itsekin jo ehtinyt siirtyä kiinnostavimpiin aiheisiin, ja ajatus jää kokonaan käyttämättä.

Toisaalta voi olla pelottavaa kirjoittaa genreen, joka jo pitkään on ollut poissa muodista. Joitakin vuosia sitten kirjakaupoissa näkyi vampyyribuumi, ja silloin kirosin itse sitä että olin pitänyt vampyyritarinoita epämuodikkaina, vaikka rakastinkin kirjoittaa niitä. Kiinnostavaan tai innostavaan ideaan olisi ollut parempi tarttua silloin, kun se tuntui itseltä vielä tuoreelta, sen sijaan, että jäi odottelemaan että muu maailma tunnustaa taas vampyyrien suuruuden.

Markkinoiden seuraaminen ei tietenkään aina ole paha asia. On kirjailijoita, jotka julkaisevat romaanin joka vuosi, ja nopealla julkaisutahdilla on helpompi tarttua aiheisiin kun ne ovat vielä pinnalla. Yksi kirjailijalle arvokkaita taitoja onkin kyetä haistamaan esiin nousevat teemat ja puheenaiheet, ennen kuin ne ylittävät uutiskynnyksen. Aloittelevalle kirjoittajalle markkinoiden metsästäminen ei kuitenkaan yleensä kannata, koska parhaat tarinat tapaavat syntyä aiheista, jotka kiinnostavat kirjottajaa itseään.

Jos sinulla siis on idea jolla uskot olevan ainesta bestselleriksi, tartu siihen heti paikalla äläkä jää odottamaan markkinoiden lämpenemistä. Valmiin käsikirjoituksen voi kuitenkin aina jättää kypsymään tai julkaista omakustanteena, jos kustantajaa ei löydykään.

2. Epäluottamus omia kirjallisia kykyjä kohtaan

On olemassa ideoita, jotka ovat teknisesti vaikeampia toteuttaa kuin toiset; jos haluaa lähteä kirjoittamaan kokonaista kirjasarjaan kun on ennen kirjoittanut pelkästään novelleja, on ymmärrettävää, että ideaan tarttuminen hirvittää.

Moni pelkää pilaavansa hyvän idean huonolla toteutuksella, eikä tämä pelko ole minusta täysin aiheeton. Siitä ei kuitenkaan saa muodostua estettä itse kirjoittamiselle. Useimmilla kirjailijoilla on monia ideoita hautumassa samaan aikaan, ja he palaavat säännöllisesti kehittämään keskeneräisiä ideoita siihen asti, että tarina on kypsä kirjoitettavaksi.

Kun tällaista kirjoittamisrutiinia ei vielä löydy (ja se on jokaisella kirjailijalla erilainen), voi helposti lannistaa itsensä ajattelemalla, ettei osaa kirjoittaa ollenkaan. Miksi käyttää vaivaa johonkin sellaiseen, jonka tietää alusta alkaen olevan susi?

Itsetuntemus on tällöin tarpeen. Kuinka paljon ennen olet kirjoittanut? Miten aiemmat tekstisi ovat menestyneet? Paljonko aikaa olet valmis pistämään oppimiseen? Myös tarinankerronta on taito, ja taitoja on mahdollista parantaa — mutta se vaatii kärsivällisyyttä.

Ideaa on myös mahdollista koetella etukäteen kertomalla sen kaverille tai kirjoittamalla auki muutaman kohtauksen. Tällöin näkee, herättääkö idea aitoa kiinnostusta ja jaksaako siitä ylipäänsä kirjoittaa.

Oma neuvoni on aina kirjoittaa synopsis, olkoon sitten ranskalaisin viivoin tai vaikkapa lumihiutaletekniikka käyttäen. Haastavan idean kohdalla kannattaa myös käyttää runsaasti aikaa rakenteellisiin tekniikoihin perehtymiseen ja toimivan kirjoutusprosessin kehittämiseen. Oma suosikkini juonenrakennuksen oppaaksi on John Trubyn The Anatomy of Story, mutta yksikään kirja ei vastaa jokaisen kirjoittajan tarpeisiin.

Mikä on oma deadlinesi? On olemassa kirjoittajia (itseni mukaan lukien), jotka työstävät samaa romaania kymmenenkin vuotta, koska idea on heille rakas tai he luottavat sen menestymiseen. Ensimmäisen raakaluonnoksen voi kuitenkin myös kirjoittaa muutamassa kuukaudessa (mihin esim. NaNoWriMo perustuu), jolloin idean kantavuudesta saa sopivasti osviittaa.

Vaikka epäilisi omia kykyjään, luonnos saattaa onnistua paremmin kuin oli kuvitellut — ainoa keino ottaa selvää on kirjoittaa tarina kerran pari auki.

3. “Kiinnostaako tämä muka oikeasti ketään?”

Hyväkin idea voi vähän ajan päästä tuntua riittämättömältä. Ehkä teema on ajankohtainen tai muutoin kirjoittajalle sydäntä lähellä, mutta se tuntuu liian yksinkertaiselta, liian kliseiseltä tai liian rajatulta. Usein kirjoittaja pelkää, ettei aihe vetoa muihin kuin häneen itseensä.

On totta, että ensimmäiset mieleemme tulevat ideat tapavaat olla toistoa jostakin meille tutusta. Yksi keino tuoda väsyneisiin kliseisiin uutta potkua on yhdistellä niitä keskenään. Pidätkö sekä avaruustaisteluista että dinosauruksista, mutta ne on jo aikoja sitten kaluttu loppuun? Mikset kirjoittaisi dinosauruksista avaruudessa!

Idean kiinnostavuutta voi testailla kertomalla siitä muille nähdäkseen, minkälaisia reaktioita se synnyttää. Jatkokysymykset ovat aina lupaava merkki (samoin tietysti avoin innostus), ja yleisöään voi myös vaihdella niin, että esittelee ajatuksen ensin kaverilleen, sitten jollekulle ulkopuoliselle, jolla ei ole mitään tarvetta miellyttää meitä. Edesmennyt elokuvantekijä Blake Snyder neuvoi yrittämään kaupata ideaansa vaikka ventovieraalle kahvilassa, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa voi ehkä olla turhan tungettelevaa.

Hyviä kokeilun kohteita ovat kuitenkin toiset kirjoittajat, koska hyvissä ryhmissä palautetta uskalletaan antaa avoimesti niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan.

Tuleeko ideani sitten varastetuksi, jos puhun siitä julkisesti? Ei tule, ja vaikka tuleekin, se ei ole todellinen ongelma. Kuten jo alussa tulin todenneeksi, ideat ovat halpoja, eivätkä lisäksi sellaisenaan ole juuri minkään arvoiset. Arvokkaan ideasta tekee vasta toteutus, ja tuo toteutus on aina oman itsesi näköinen. Tärkeintä on löytää oma kirjallinen ääni ja pitää siitä kiinni; siksi voisit hyvin kirjoittaa tarinan pojasta, joka menee velhokouluun, eikä tässä olisi mitään vikaa — niin kauan, kun tuot genrelle omat tuoreet näkemyksesi.

Usein pelko, ettei oma sanottava kiinnosta ketään, menee paljon pintaa syvemmälle. Idean panttaaminen voi olla perua siitä, että pelkää aiheen käsittelemistä, tai siitä että pelkää, mitä muut tulevat siitä ajattelemaan. Kaikki kirjoittaminen on omalla tavallaan hirvittävän henkilökohtaista, koska jätämme aina jotakin itsestämme tekstiin, ja mitä läheisemmältä aihe tuntuu, sitä voimakkaampaa on myös torjutuksi tulemisen pelko.

Kipeän aiheen kohtaaminen on kuitenkin usein välttämätöntä vetoavan tarinan kertomiseen. Kirjailija Neil Gaiman ilmaisi tämän eräässä puheessaan erinomaisesti:

“The moment that you feel that, just possibly, you're walking down the street naked, exposing too much of your heart and your mind and what exists on the inside, showing too much of yourself. That's the moment you may be starting to get it right.”

Omakohtaisten kokemusten liittäminen tekstiin on siitäkin toki monimutkaista, että meidän on sekä helpointa että vaikeinta puhua asioista, jotka tunnemme hyvin. Aihepiiri saattaa tulla liiankin lähelle, joilloin emme pysty enää arvioimaan sitä objektiivisesti, ja epävarmuus ja itsekritiikki voivat jopa johtaa poistamaan ideasta sen, mikä teki siitä alun perin kiinnostavaa. Omasta äänestään on hyvä oppia pitämään kiinni, ja omaan näkemykseen on hyvä luottaa, vaikka ulkopuolinen palaute onkin usein välttämätöntä.

Monella on tarve kirjoittaa oma elämänkertansa koska heille on tapahtunut elämässä jotakin, josta heillä on tarve kertoa muille. Maailmassa on kuitenkin lähes kahdeksan miljardia muutakin tarinaa, jotka joku voisi halutessaan kertoa, ja niinpä varsinkin omaelämänkerran kirjoittajan kannattaa selvittää tarkkaan, onko tarinalla todella kaupallista arvoa — olettaen tietenkin, että tavoite on ylipäänsä tuottaa kirja, jolla on kaupallista kysyntää.

Epävarmuus on erottamaton osa luovaa työtä. Kirjoittaessa oppii varsin nopeasti tuntemaan omat demoninsa, ja niiden kanssa on parasta tehdä sovinto jos haluaa kertoa tarinoita, joilla on itselle aidosti merkitystä. Pelon kohtaaminen kannattaa, koska kertoessaan tarinaa jollekulle, oppii samalla uutta myös itsestään.

Idea yksin ei ole vielä tarina

On vielä yksi kompastuskivi, josta emme ole puhuneet: idea ei vielä ole tarina. Yhdeksän kertaa kymmenestä idea on nimittäin yksittäinen ajatus tai mielikuva, joka vangitsee mielenkiintomme niin, että haluamme tutkia sitä lisää, eikä meillä todennäköisesti ole vielä käsitystä, minkälaisen tarinan haluamme oikeastaan kertoa.

Monesti yksittäisistä ideoista syntyy erinomaisia “mitä jos” -tarinoita, kuten Mary Shelleyn Frankenstein, joka kokonaisuudessaan perustuu kysymykseen “mitä jos ihmisiä voisi herättää henkiin sähköllä?”, tai Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, joka kuvittelee maailman, jossa liian realistinen maalaus voi tehdä kohteensa kuolemattomaksi. Toisaalta saatamme myös ihastua ideaamme niin, että hukkaamme tarinan ns. maailmanrakennustautiin, eli keskitymme liikaa ulkoisiin yksityiskohtiin tai taustatarinaan sen sijaan, että kuljettaisimme selkeää juonta.

“Dinosauruksia avaruudessa” on tilanne. “Mies liittyy armeijaan etsiäkseen kadonnutta dinosaurustaan” on tarina. Ideoita arvioidessaan onkin hyvä kysyä itseltään, löytääkö siihen sopivan juonen: onko siihen mahdollista liittää kiinnostavat henkilöhahmot, vetoava konflikti, kannatteleva teema? Myös genreä on hyvä ajatella, koska genre auttaa rajaamaan tarinan aihepiiriä ja määrittämään näkökulman. Dinosauruksen etsiminen tuntuu hyvin erilaiselta, jos kyseessä onkin romanssi perinteisen seikkailun sijaan.

Nimenomaan toteutus on ideassa se tärkein, tulos on täysin siitä riippuvainen. Kuluneenkin idean voi kertoa hyvin, eikä uniikki idea useinkaan kestä huonosti rakennetun juonen painoa. Siinä mielessä siis on turha olla huolissaan siitä, miten oman kuningasidean käy, ja pelko sen haaskaamisesta on vahingollisempaa kuin sen kokeileminen. Mikä on pahinta mitä tapahtuu, jos idea ei toimikaan? Jollei toimeentulosi ole kiinni tekstin myymisestä, pelko epäonnistumisesta on ainoa todellinen este kirjoittamiselle, ja pelko taas on täysin voitettavissa.

Toivon siis saaneeni sinut ainakin harkitsemaan kuningasideasi toteuttamista. Kun luonnos sitten on valmis, voit alkaa miettimään, mitä tarinallasi oikeastaan tehdä.

Onko sinulla tapa haudutella ideaa kauan, ennen kuin ryhdyt kirjoittamaan siitä? Millä keinoilla mittaat, onko idea kokeilemisen arvoinen, vai heittäydytkö niihin sokkona?

Miten sinä neuvoisit selättämään idean panttaamiseen liittyvät pelot, vai vaikuttavatko ne sinuun henkilökohtaisesti ollenkaan? Jaa toki ajatuksesi kommenteissa!

Lisälukemista

Tarinankerronnan alkeet #1: Inspiraatio

Mitä merkitsee olla bestseller-kirjailija Suomessa?

Inspiraation sietämätön keveys