Katsaus kirjailijan talouteen: kuinka paljon kirjailija tienaa?

Pitäisikö kirjailijaa kohdella yrittäjänä? Kuinka paljon kirjailija yleensäkään tienaa kirjoittamisellaan, ja mitkä ovat kirjailijaksi pyrkivälle realistiset odotukset siitä, minkälaisen palkkion he saavat pitkästä uurastuksestaan kirjansa parissa? Kirjailijoiden tulot vaihtelevat paljon, eikä kirjailijanalun kannata verrata itseään Suomen suosituimpiin kirjailijoihin. Halusin kääntää huomioni niihin satoihin kirjailijoihin, jotka elättävät itsensä työllään ja joilla usein on pieni, mutta uskollinen lukijakunta.  Kun kaikki kirjailijat pinotaan yhteen ja heistä otetaan keskimmäinen, eräänlainen platoninen ideaalikirjailija, miltä kirjailijan toimeentulo oikeastaan näyttää?

Yleinen lähtökohta tietenkin on, ettei kirjailijan kannata odottaa pääsevänsä tuntipalkoille kirjoittaessaan. Kirjan kirjoittamiseen voi kulua vuosia, mutta kirjan työstöaika on merkityksetön kirjan myyntihinnan kannalta. Miten tämä käytännössä näkyy kirjailijan elämässä käy ilmi Suomen Kirjailijaliiton teettämästä tutkimuksesta, johon vastasi vajaa puolet kirjailijaliiton jäsenistä. Kysely kartoitti kirjailijoiden edeltäneen vuoden (2010) taloudellista asemaa ja samalla tilastoi muun muassa heidän ikänsä ja koulutustaustansa. Linkki tutkimukseen sekä muihin käyttämiini lähteisiin löytyy tämän artikkelin lopusta.

Käyttämissäni luvuissa on hyvä muistaa [1], etteivät ne kata koko Suomen kirjailijoiden tilannetta. Ulkopuolelle jäävät ensinkin kokonaan tietokirjailijat, joskin heidän tulotasostaan on myös tehty vastaava tutkimus. Tutkimus koskee ainoastaan Suomen Kirjailijaliiton jäseniä ja heistäkin vain niitä noin 270:aa henkilöä, jotka päättivät vastata tutkimukseen. Kirjailijoita ei kuitenkaan Suomessa ole kuin satoja, joten uskon niiden tarjoavan luotettavan kuvan kirjailijan ammatista kokonaisuudessaan. Olen koonnut myös lähdeviitteet artikkelin loppuun, ja linkkejä klikkaamalla on mahdollista siirtyä nopeasti tekstin alusta loppuun ja takaisin.

Joten, kuinka paljon kirjailija lopulta tienaa? Lyhyt vastaus on, että suomalainen kirjailija saa tuloina vajaat 9800 euroa / vuosi [2], josta tosin vain murto-osa on suoraan peräisin kustannuspalkkioista eli siitä rahasta, jonka kustantaja tilittää kirjailijalle kirjasta tehdyn kustannussopimuksen mukaan. Numero saadaan laskemalla kirjailijoiden keskitulo eli mediaani. Mediaani on vertailua varten keskiarvoa parempi tunnusluku, koska hyvin harvat, mutta hyvin suuret poikkeamat (kuten huippusuositun kirjailijan tulot) eivät mediaanissa samalla lailla vääristä kokonaisuutta. Mukaan ei myöskään lasketa palkkatuloja kirjailijan mahdollisista muista ammateista.

Mistä kirjailijan tulo tarkalleen koostuu?

Kirjailijan tulot ovat kirjava kokoelma verollista ja verotonta tuloa. Verollisia tuloja ovat mm. kirjalliset työt (kirjan julkaisusta syntyvät tulot) sekä muut kirjailijan työt (kuten kirjakiertueet). Palkinnot ja apurahat sen sijaan ovat verovapaata tuloa, tosin kirjailijalla voi olla velvollisuus maksaa esimerkiksi eläkevakuutuksensa näillä rahoilla. Apurahat ovat kirjailijoille tyypillisesti merkittävin tulonlähde, sillä heidän yhteenlasketut verolliset tulonsa yltävät vuodessa vain muutamaan tuhanteen euroon.



Kirjailijalla on hyvin harvoja vakituisia tulonlähteitä apurahojen ja kirjoista syntyvien tulojen lisäksi. Muita varmoja tuloja ovat tekijänoikeus- ja lainakorvaukset, joista kertyy mediaanina muutama satanen per vuosi [3]. Jos kirja menestyy kirjailijalle voi kuitenkin aueta mahdollisuus myydä teoksen oikeudet esimerkiksi näytelmäksi, ja suosittuja kirjoja julkaistaan paljon uudelleen muissa muodoissa, kuten pokkareina ja sähkökirjoina. Suomalaisia kirjoja käännetään myös melko vilkkaasti muille kielille. Käännöstulot eivät kuitenkaan ole mediaanikirjailijalle merkittävät, vaan niiden suuruus on noin sata euroa per vuosi.

Lähde: Kirjailijaliiton palkkiokysely (2014)

Säännöllisten tulojen lisäksi kirjailijoille voi tarjoutua muita kirjailijan ammattiin liittyviä töitä. He ansaitsevat palkkioita kirjoittaessaan lehtiin, tai esiintyessään televisiossa tai vieraillessaan kouluissa ja kirjastoissa, kirjakaupoissa, lukupiireissä, tai kirjamessuilla. Keskimäärin kirjailijat ansaitsevat yhdestä esiintymiskerrasta 250 € [4]. Lukupiirikäynneistä, messuesiintymisistä ja kirjakauppavierailuista pyydetään usein vähemmän. Keskimäärin kirjailijat ansaitsevat eniten Lukukeskuksen välittämistä kirjailijavierailuista. Kirjailijat esiintyvät paljon myös maksutta [5], varsinkin silloin kun tapahtumassa markkinoidaan heidän omia kirjojaan.

Kirjailijaliiton teettämästä palkkiokyselystä käy ilmi, että kirjailijoilla on hyvin eriävät näkemykset siitä, mikä on kohtuullinen palkkio kirjoitustöistä [6], kuten kolumneista ja esseistä. Kirjailijaliitto onkin huolissaan siitä, kuinka hyvin tai huonosti kirjailijat kykenevät arvioimaan oman työnsä hintaa, ja sanoo tutkimuksen tuloksia esittelevässä raportissaan haluavansa tulevaisuudessa luoda uusia keinoja kirjailijoiden oman työn hinnoitteluun. Tällä hetkellä kirjoitustöiden mediaanipalkkio vaihtelee kirjallisuuslajista riippuen sadasta viidestäkymmenestä eurosta viiteensataan euroon (150-500 €), lukuun ottamatta jatkokertomuksia, joiden mediaani on 3000 € [7] kertomusta kohden. Luvuissa on kuitenkin Kirjailijaliiton mukaan neuvotteluvaraa.

Tutkimuksista voi päätellä, että kirjailijan suhde palkkioihin on usein hankala. Yhtäällä kirjailija tietää, että näkyvyys tuo lisää lukijoita ja että jokaiseen tilaisuuteen kannattaisi tarttua, toisaalta kirjailijan on kuitenkin osattava arvottaa omaa työtään ja uskallettava vaatia siitä asiaankuuluvaa palkkaa.

Julkaisutahdilla on hyvin suuri merkitys

Kirjailijan tuloihin vaikuttaa valtavasti, kuinka usein tämä saa uuden kirjan valmiiksi. Keskimäärin uusia kirjoja valmistuu joka puolestoista vuosi; vajaa puolet kirjailijoista (45 %) noudattaa tätä tahtia [8]. Joka viides kykenee julkaisemaan uuden kirjan vuosittain. ja toinen viidennes 2-3 vuoden välein. Mitä tiiviimpi kirjailijan julkaisutahti on, sitä korkeampia hänen vuosittaiset tulonsa ovat. Korotus ei koske ainoastaan kirjallisesta työstä saatuja tuloja, vaan myös muita tuloja. Tästä voi päätellä, että vilkkailla julkaisijoilla on myös paljon esiintymisiä ja kirjallisia töitä. On myös mahdollista, että heillä on korkeammat palkkiot kuin muilla heidän suosionsa vuoksi.

Julkaisutahdin ja tulojen suhteeseen on kuitenkin eräs mielenkiintoinen poikkeus: jostakin syystä 3-4 vuoden välein julkaisevat kirjailijat tienaavat muilla kirjallisilla töillään paljon odotettua enemmän. En pystynyt löytämään ilmiölle selitystä tarjolla olevista tilastoista, mutta on mahdollista, että harvoin julkaisevat kirjailijat näkevät erityistä vaivaa ylläpitääkseen suhdetta lukijoihinsa jotakin muuta kautta. Hitaat kirjoittajat myös tarvitsevat tuloja muualta kuin kirjoistaan, minkä vuoksi he saattavat hyväksyä enemmän työpyyntöjä kuin muut.

Vaikka ilmiön syistä on tarjolla vain vähän tietoa, tilastot osoittavat selvästi, että kirjailijan aina kannattaa keskittyä kirjoittamiseen jos siihen on mahdollisuus. Kirjailijalla on yleisesti paremmat mahdollisuudet korkeampiin tuloihin, jos heidän julkaisutahtinsa on tiheä.

Myös kirjallisuuslajien välillä on eroja

Minulle tuli yllätyksenä, että lasten- ja nuortenkirjailijoiden keskitulot ovat Suomessa korkeammat kuin muiden. Kirjallisuuslajien tarkkaa suhdetta on kuitenkin vaikea määrittää, sillä ylivoimainen enemmistö Kirjailijaliiton kyselyyn vastanneista kirjailijoista ovat julkaisseet teoksia useammassa kuin yhdessä kirjallisuuslajissa [9]. Ero onkin todennäköisesti peräisin juuri julkaisutahdista, mitä tilastoissa ei oteta huomioon, mutta jota on mahdollista tutkia muuta kautta. (Päivitys: lukijat osasivat kertoa, että lastenkirjailijat tienaavat paljon myös lainakorvauksilla.)

Oletetaan, että noin kymmenen kirjailijan otanta riittää tarjoamaan suuntaa antavan kuvan siitä, miten usein tietyn kirjallisuuslajin kirjailijat tyypillisesti julkaisevat uuden teoksen. Kymmenen satunnaisen kirjailijan poimiminen on hankalaa, joten turvauduin sen sijaan Helsingin sanomien julkaisemaan artikkeliin vuoden 2013 suosituimmista lasten- ja nuortenkirjoista. Luetelluista kotimaisista kirjailijoista vain yksi julkaisi kirjan 2-3 vuoden välein, muut julkaisivat säännöllisesti uuden kirjan joka vuosi.

Julkaisutahti näyttää olevan osallisena myös runoilijoiden keskituloon. Yleisradion jakaman Tanssiva karhu -runopalkinnon voittajien julkaisujen välillä on tyypillisesti ollut 3-4 vuotta. Huomioni kiinnittyi siihen, että runoilijat ansaitsevat mediaanina muita kirjailijoita enemmän esiintymispalkkioiden ja muiden kirjallisten töiden muodossa. Lähetin sähköpostia Lukukeskukselle ja kysyin, ovatko he huomanneet tietyn kirjallisuuslajin edustajien saavan keskimäärin korkeampia palkkioita esiintymisistään, sillä minusta on mahdollista, että suositut runoilijat keräävät jonkin verran korkeampia palkkioita kuin suositut prosaistit. Lukukeskuksen edustajan mukaan kirjailijat kuitenkin noudattavat pääosin Lukukeskuksen ohjepalkkioita ja ettei kirjallisuuslajilla ole vaikutusta palkkioiden suuruuteen.

Minusta on kuitenkin todennäköistä, että julkaisutahtia mittaavissa tilastoissa esiintyvä poikkeama on peräisin runoilijoista. Miksi runoilijat ansaitsevat muita kirjailijoita enemmän muilla kirjallisilla töillään jää kuitenkin tällä hetkellä mysteeriksi. (Onko sinulla, rakas lukija, ehdotusta sille, miksi runoilijat ansaitsevat muita kirjailijoita enemmän? Jätä vinkkisi kommentteihin tai ota yhteyttä täällä!)

Vuorotellen taiteilija ja yrittäjä

Vuonna 2014 julkaistussa Kirjailija yrittäjänä pro gradu -tutkielmassa Tiina Ali-Sisto pyrkii vastaamaan kysymykseen, pitäisikö kirjailija nähdä yrittäjänä vai palkansaajana. Kirjailijan ammatissa on nykymuodossaan paljon yhtäläisyyksiä yrittäjyyden kanssa, vaikka vain harvat kirjailijat ovat virallisesti yrittäjiä.

[K]ustantajat hakevat nykyisin potentiaalisiksi kirjailijoiksi sisäisen yrittäjäasenteen omaavia henkilöitä. Heidän toivotaan olevan tuotteliaita sekä esiintymiskykyisiä ja -haluisia. (--) Sopimuksen allekirjoitettuaan kirjailijat ovat käytännössä kustannusyhtiössä toimivia sisäisiä yrittäjiä. Heidän odotetaan edistävän kirjojensa myyntiä esiintymällä ja markkinoimalla niitä jopa niin, että niihin käytetty aika on pois kirjailijan ydinosaamisalueelta eli kirjoittamisesta. (--) Kustantamoille "ei enää olekaan tärkeää se mitä teet (ja miten) vaan kuka olet".

— Tiina Ali-Sisto (Kirjailija yrittäjänä, s. 34)

Kirjailijalle on hyödyksi kyetä toimimaan sekä taiteilijan että markkinoijan roolissa jo siksikin, että hänellä itsellään on niin suuri vaikutus kirjojensa myyntiin. Monille lukijoille on tärkeää, että kirjailija on itse läsnä sosiaalisessa mediassa ja on itse viestittämässä esimerkiksi uuden kirjan julkaisusta [10]. Olemalla läsnä ja tavoitettavissa verkossa ympäri vuoden kirjailija myös pitää itseään ja töitään esillä ympäri vuoden, eikä ainoastaan uuden kirjan julkaisuajankohtana. Asiasta kysyttäessä kustantajat kuitenkin korostavat, että vaikka markkinoinnista on tullut kirjailijan uralle tärkeää, osallistuminen markkinointiin on kirjailijalle vapaaehtoista ja järjestetään aina tämän omilla ehdoilla. On kuitenkin totta, että kirjailijat ovat nykyään usein yhtä paljon läsnä kuin teoksensa, elleivät enemmänkin.

Ei töissä eikä työtönkään

Yhtäläisyydet yrittäjän ja kirjailijan välillä eivät rajoitu kirjailijan ja kustantajan suhteeseen, vaan myös kirjailijan asema viranomaisten silmissä on hyvin samanlainen, vaikkakin kaikkea muuta kuin yksiselitteinen. Ali-Sisto huomauttaa, että "ammattikirjoittajat joutuvat useissa tapauksissa olemaan niin sanotusti työnhakijoina lähes jatkuvasti saadakseen työnsä tuloksena syntyneille teksteille maksavan tahon" [11]. Kirjailija ei voi kuitenkaan virallisesti olla työtön, ellei työ- ja elinkeinotoimisto erikseen katso hänen kirjoittavan vain osa-aikaisesti.

Jos vapaa taiteilija on myynyt taidettaan yli 6 770,60 euron arvosta, hänestä tulee työttömyysturvan näkökulmasta yrittäjä, on hänellä toiminimi tai ei.

— Tarja Cronberg (Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo, s. 32)

Kirjailijan tilannetta hankaloittaa entisestään, että kirjailijan täytyy yrittäjän tavoin osata järjestää sosiaaliturvansa itse. Järjestelyt kuitenkin vaihtelevat paljon ja saattavat muuttua jopa kuukausittain riippuen siitä, saako kirjailija apurahaa vai ei. Tilannetta kuvastaa hyvin se, että Suomen Kirjailijaliiton verkkosivut listaavat jopa viisi erilaista eläkemuotoa, joihin kirjailija tilanteesta riippuen voi olla osallinen. Opetus ja kulttuuriministeriön teettämässä raportissa (julkaistu 2010) Tarja Cronberg lyttääkin taiteilijoiden nykyisen sosiaaliturvan ja kutsuu taidetta luovan talouden peruspilariksi, joka tällä hetkellä on kumossa:

Yhteiskuntajärjestelmämme ei tunnista taiteilijan työtä. Se tunnistaa ainoastaan palkkatyön ja yrittäjyyden, ei taiteilijuutta eikä taiteilijoita itseisarvona. Taiteilijat ovat työmarkkinoilla väliinputoajia, jotka joutuvat kamppailemaan myös byrokratian syövereissä. Eri viranomaiset tulkitsevat heidän työtään usein hyvin eri tavoin. Taiteilijoiden sosiaaliturva on koulutus huomioon ottaen yhteiskuntamme heikoimpia.

— Tarja Cronberg (Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo, s. 10)

Sekä Kirjailijaliitto että Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat viime vuosina pyrkineet parantamaan kirjailijan sosiaaliturvaa. Koska kirjailijat ovat itsenäisiä toimijoita eivätkä kustannustalojen palkollisia, vastuu sosiaaliturvan järjestämisestä jää kuitenkin väistämättä heille itselleen.

On olemassa mahdollisuus, että kaikki kirjailijat tullaan joskus tulevaisuudessa lukemaan yrittäjiksi, jollei sitten Suomeen saada luotua uutta kolmatta kategoriaa, joka ottaa huomioon taiteilijoiden erityisvaatimukset. Raportissaan Cronberg korostaa, että "taiteilijan työtä ei saa määrittää se, mikä myy ja mikä ei myy" [12]. Tulee luultavasti kestämään vuosia, ennen kuin kirjailijoiden epävarmaan taloudelliseen asemaan löydetään tyydyttävä ratkaisu. Sillä välin kirjailijan yhteiskunnallinen asema on hankala, ja vaikuttaa omalta osaltaan myös kirjailijan toimeentuloon.

Apurahojen on pakko tulla vastaan 

Ei liene ihmekään, että apurahat ovat monille kirjailijoille hyvin tärkeät. Valtion rahoittama Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakaa vuosittain taiteilija-apurahaa noin kuudellesadalle kirjailijalle, jotta he pystyisivät elämään kokopäiväisinä kirjailijoina. Apurahan pituus vaihtelee puolesta vuodesta viiteen vuoteen ja myönnetään riippuen siitä, kuinka merkittävänä kirjailijan työtä pidetään sekä kuinka hyvän työsuunnitelman kirjailija pystyy esittämään apurahakauden ajaksi [13]. Valtion taiteilija-apuraha on 1670 € / kuukausi, josta kirjailijan täytyy itse maksaa Maatalousyrittäjän eläkelain (eli MYEL) mukainen apurahansaajan eläkevakuutus. Jos kirjailija valitsee maksaa myös vapaaehtoiset vakuutukset, tälle jää kuukaudessa vajaat 1380 euroa. Useimmille työssäkävijöille se on merkittävä palkanalennus: summa vastaa noin puolta suomalaisten keskipalkasta.

Vaikkei apurahoilla juuri rikastu, kirjailijan voi silti olla hankalaa ottaa sitä vastaan. On varmasti monia, jotka voisivat hakea valtion apurahaa, mutta päättävät periaatteesta olla tekemättä niin.

2000-luvun diskurssissa kirjailijat rinnastavat kirjailijantyön palkkatyöhön, mutta suhtautuvat siihen vitsaillen tai ahdistuneena ja häveten sitä, etteivät voi elää omalla työllään. (--) [J]ulkinen apurahajärjestelmä on institutionalisoinut kirjailijoiden aseman apurahoitettuna eliittiluokkana, mutta toisaalta pakottanut heidät ”kerjäläisen” rooliin.

— Tiina Ali-Sisto (Kirjailija yrittäjänä, s. 26)

Taiteilija-apurahan lisäksi Taike jakaa myös muun muassa kirjastoapurahaa, joka on jakson pituudesta riippuen 1600-1700 € / kuukausi ja kattaa korkeintaan yhdeksän kuukautta. Apuraha on tarkoitettu niille, "joiden kirjalliset teokset rikastuttavat suomalaista kulttuurielämää" [14]. Valtion apurahojen lisäksi kirjailijoilla on mahdollisuus saada apurahoja myös kunnilta tai kaupungeilta, alueellisilta taidetoimikunnilta sekä erinäisiltä säätiöiltä ja rahastoilta. Vaihtoehtoja on paljon, eivätkä kaikki kirjailijat osaa täysin hyödyntää niitä [15].

Mediaanina kirjailija saa apurahaa 8500 € / vuosi, mikä valtion apurahoilla vastaa kuutta kuukautta keskeytymätöntä kirjoittamista. Apurahalla on suuri merkitys kirjojen valmistumisen kannalta: ilman apurahaa toimivien kirjailijoiden keskitulo on kirjallisista töistä (kustantajan palkkiot, tekijänoikeuskorvaukset, jne.) vain puolet yleisestä keskitulosta, kun taas apurahalla elävät kirjailijat ansaitsevat vuodessa jopa tuhat euroa (1000 €) keskituloa enemmän. Määrä vaihtelee riippuen siitä, keneltä apuraha on peräisin, luultavasti johtuen siitä, kuinka suuria summat ovat ja miten pitkäksi ajaksi ne on tarkoitettu. Kaikkiaan parhaiten pärjäävät ne kirjailijat, jotka toimivat ainoastaan valtion apurahojen varassa joutumatta hakemaan lisärahoitusta muilta tahoilta.

Moni käy töissä voidakseen olla kirjailija

Keskimäärin 60 % kirjailijoiden toimeentulosta on peräisin muusta kuin taiteellisesta työstä [16].  Varsinkin nuorten kirjailijoiden täytyy tehdä muuta työtä ennen kuin heidän asemansa kirjailijana vakiintuu ja heidän on mahdollista tukeutua esimerkiksi apurahoihin. Työssäkäynnin merkitys vaihtelee yksilön mukaan, sillä vaikka puolet kirjailijoista kokee tarvetta käydä töissä rahoittaakseen kirjoittamistaan, jopa kaksi kolmasosaa kirjailijoista tekee jonkin sortin tilapäistöitä. Vain harva, noin kuudennes, on kokopäivätöissä. Kokopäiväisesti töissä olevista vain neljäsosalla on työ- tai virkasuhde, jolla on tekemistä kirjailijuuden kanssa [17].

Tilapäistöistä näkyy olevan kirjailijoille valtavasti hyötyä, sillä tilapäistöissä olevat kirjailijat saavat enemmän tuloa myös kirjoittamisesta. Tämä johtuu siitä, että tilapäiset työnannot antavat kirjailijoille vapauden järjestää ajankäyttönsä heille itselleen sopivalla tavalla. Lisäksi valtaosa kirjailijoiden tekemistä tilapäistöistä liittyy tavalla tai toisella kirjoittamiseen, eli kirjailijat järjestävät itselleen töitä, joissa saavat yhä olla kirjailijoita.

Sen sijaan myöskään kokopäivätyö ei välttämättä merkitse, ettei henkilöllä ole mahdollisuutta toimia myös kirjailijana. Kokopäiväisesti työllistyneiden kirjailijoiden keskitulo ei ole paljon matalampi, kuin kirjailijoiden yhteensä, eli he pärjäävät julkaisujen puolesta keskimäärin aivan yhtä hyvin, kuin muutkin. Heidän kirjalliset sivutulonsa ovat kuitenkin vain puolet siitä, mitä kirjailijat mediaanina saavat. Heidän on töiden vuoksi hankalampi hyväksyä esiintymiskutsuja tai löytää riittävästi aikaa kirjoittaa sekä kirjaa että säännöllistä lehtikolumnia. Toisaalta työssä käyvät kirjailijat eivät ole samalla tavoin riippuvaisia kirjallisista töistä saatavista palkkiorahoista, jolloin heillä on varaa valita tarjouksista vain sellaiset, jotka kiinnostavat heitä.

Voiko kirjailija menestyä työllään?

Kysymykseen vastaaminen on vaikeaa, sillä jokaisella on omat näkemyksensä siitä, mitä menestys pitää sisällään. Jos menestystä mitataan varallisuuden muodossa, kirjailijat menestyvät huonosti, mutta rahalla tai sen puutteella näyttää olevan hyvin vähän vaikutusta siihen, kirjoittavatko kirjailijat vai eivät, vain kuinka paljon aikaa he pystyvät käyttämään siihen. Kirjailijoiden kohdalla menestystä onkin parempi mitata siinä, kokevatko he työnsä palkitsevaksi.

Osa menestyksen tunteesta syntyy siitä, onko kirjailijan teoksilla kysyntää. Suomalaiset kirjailijat keskittyvät vain harvoin ainoastaan yhteen kirjallisuuslajiin [18], eivätkä suomalaiset kustantajat katso pahalla sitä, jos runoja aiemmin julkaissut kirjailija haluaa seuraavaksi kokeilla novellien kirjoittamista. Vähän yli puolet kirjailijoista voidaan lukea prosaisteiksi, kun taas runoilijoita on aika tarkalleen viidennes. Toinen viidennes julkaisee pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Tilaa löytyy myös hyvin pienien kirjallisuuslajien edustajille, kuten novellisteille ja esseisteille.



Myös kirjan suosio on kirjailijalle menestyksen merkki. Kaksi viidestä kirjailijasta (40 %) on kirjoittanut kirjan, joka on julkaistu myös pokkarina tai äänikirjana. Monet kirjoista julkaistaan myös uudelleen kirjakerhoissa. Sen sijaan sähkökirjojen osuus on Suomessa vielä pieni, mikä johtuu sähkökirjan hankalasta markkina-asemasta Suomessa.



Joka kolmas kirjailija voi odottaa näkevänsä kirjansa muunnettavan näytelmäksi uransa aikana. Prosenttiosuus on yhtä suuri kuin kuunnelmien, elokuvien ja televisiosarjojen yhteensä, ja kertoo myös näytelmän vahvasta suosiosta Suomessa. Kirjoja tehdään kuitenkin myös säännöllisesti isolle ja pienelle ruudulle: joka kymmenes kirjailija on myynyt oikeudet elokuvaksi tai televisioon.


Suomalaisella taiteella on myös kasvava kysyntä ulkomailla, ja vuonna 2014 solmittiin yli 700 kustannussopimusta vieraille kielille [19]. Saksa on suomenkielisen kirjallisuuden tärkein vientimaa: viime vuosina 11-19 % kirjallisuuden vientituloista ovat olleet peräisin sieltä. Seuraavaksi merkittävin kieli on englanti, johon lasketaan sekä yhdysvaltalaiset että englantilaiset kustantajat [20]. Kaikkiaan kirjoja käännetään eniten saksaksi, englanniksi, viroksi, ranskaksi, unkariksi, venäjäksi, sekä skandinaavisille kielille. Myös kiinankieliset käännökset ovat nopeasti yleistymässä.

Entä muut kuin suomeksi kirjoittavat kirjailijat?

Kirjailijaliiton tilastosta puuttuvat kokonaan suomalaiset kirjailijat, jotka ovat valinneet ensisijaiseksi kieleksi englannin. Kirjoittaminen englanniksi on monelle suomalaiselle haastavaa, mutta ainakin Hannu Rajaniemi on osoittanut, että suomalainen kirjailija voi päästä palkintosijoille asti, jos vain hallitsee riittävän hyvin englannin kielen. Rajaniemen esimerkki on kannustava varsinkin scifin ja fantasian kirjoittajille, joilla tapaa jo valmiiksi olla keskivertoa parempi englanninkielentaito. Suomalaisilla kirjailijoilla on valtavasti mahdollisuuksia menestyä, ja Suomessa nähdään varmasti Sofi Oksasen tasoisia kansainvälisen maineen saavuttavia kirjailijoita vielä tulevaisuudessakin.

Lue myös

Mitä merkitsee olla bestseller-kirjailija Suomessa?

Varo, työtön kirjailija

Suomen kustannusmaailma 2018

Kirjailijaliitto: Kirjailijoiden taloudellinen asema yhä heikentynyt (22.9.2011)

Mikko Grönlund: Mitä tietokirjailija tienaa? - Tietokirjailijan taloudellinen asema Suomessa vuonna 2012 (lataa PDF)

Yle: Lastenkirjailijat tienaavat parhaiten lainakorvauksilla (10.11.2015) 

Lähteet ja alaviitteet 

Lähteet:
Ali-Sisto, Tiina: Kirjailija yrittäjänä, 2014 (lataa PDF)

Cronberg, Tarja: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo, 2010 (lataa PDF)

Grönlund, Mikko: Kirjailijoiden taloudellinen asema Suomessa 2010 (lataa PDF)

Kirjallisuuden vientikeskus (FILI): Suomalaisen kirjallisuusviennin markkina-arvo vuonna 2014 (lataa PDF)

Suomen kirjailijaliitto: Kirjailijaliiton palkkiokysely, maaliskuu 2014 (lataa PDF)

Omat muistiinpanot Helsingin kirjamessuilta 2015

Alaviitteet:
[1] Kaikki artikkelin kuvien tilastot ovat peräisin kyseisestä tutkimuksesta, lukuun ottamatta niitä, joiden yhteydessä mainitaan toisin
[2] Grönlund, s. 18
[3] Grönlund, s. 16
[4] Kirjailijaliitto, s. 26
[5] Kirjailijaliitto, s. 23, 28
[6] Kirjailijaliitto, s. 12
[7] Kirjailijaliitto, s. 13-21
[8] Grönlund, s. 11
[9] Grönlund, s. 9-10
[10] Kustantaja Touko Siltala paneelissa Kustantamon kulisseissa, Helsingin kirjamessut 2015
[11] Ali-Sisto, s. 9, 20, 31-32 (sitaatti sivulta 20)
[12] Cronberg, s. 11
[13] Voit nähdä kaikki taiteilija-apurahojen perusteet täältä: http://www.taike.fi/fi/taiteilija-apurahojen-perusteet
[14] Taiteen edistämiskeskus. Kirjastoapurahoista voi lukea lisää täällä: http://www.taike.fi/web/kirjallisuus/apurahat-ja-avustukset/-/stipend/viewStipend/11006
[15] Ali-Sisto, s. 27
[16] Cronberg, s. 27
[17] Grönlund, s. 20-21
[18] Grönlund, s. 8-9
[19] Kirjallisuuden vientikeskus, s.5
[20] Kirjallisuuden vientikeskus, s. 7