Ääni, kertoja, näkökulma

Puhe tuli tänään kirjoituspajassa siitä, miten samaa tarinaa voi kertoa monella eri kerrontatyylillä. Itse yhdistän tämän myös ääneen — sekä kirjailijan omaan ääneen että henkilöhahmojen ääneen. Ääni (eng. writer's voice) on tekninen termi, jota usein kuulee kustannustoimittajien tekstiltä toivovan, ja on kaikenkattavuudessaan yksi kenties hankalimmin hahmotettavia termejä. Pähkinänkuoressa ääni on se yksilöllinen tapa, jolla henkilö ilmaisee itseään, kattaen kaiken sanavalinnoista lauserakenteeseen, tyylistä hahmojen kuvailuun. Ääni voi olla kepeä tai synkkä, se kertoo jotakin omistajansa maailmankuvasta.

Myös tarinan kertojalla voi olla ääni, ja usein onkin. Tämä pätee varsinkin jos teksti on ensimmäisessä persoonassa ("minä menin, minä näin"), jolloin kertoja usein on myös päähenkilö. (Aina kertoja ei sitä ole, vaan esimerkiksi Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -tarinat on kirjoitettu tohtori Watsonin näkökulmasta.) Myös kolmas persoona voi olla hyvin sidottu henkilöhahmon ääneen, jolloin kerrontatyyliä kutsutaan muun muassa nimellä vapaa epäsuora esitys (eng. third person limited): kertoja kuvaa todellisuuden suoraan tarinan henkilön silmin ("nainen oli kaunis").

Kolmas persoona ("hän meni, hän näki") on näkökulmiltaan laajin ja monille kaikkein tuttu kerronnan muoto. Eräs opettaja (uskoakseni James Hynes) kuvasi tarinaa maisemana, jota kertoja katsoo joko aivan läheltä tai hyvin kaukaa, kuin aurinko -- tai mistä tahansa näiden välistä. Etäisimmillään kertoja paljastaa vain henkilöhahmojen kasvonilmeet ja eleet, kuin lukija katsoisi elokuvaa. Keskivaiheilla kertoja kuvailee henkilön ajatukset ("Pekan mielestä nainen oli kaunis").

Nykykirjallisuudessa kukin kohtaus seuraa tyypillisesti vain yhden henkilön ajatuksia, eli vain Pekan mielipiteet tulevat suoraan julki. Lukija on riippuvainen Pekan tulkinnoista ja Pekan tiedoista. Kuitenkin kertoja voi myös kurkistaa jokaisen kohtauksessa läsnä olevan henkilöhahmon ajatuksiin, vaikka tätä vältetäänkin nykyään usein siksi, että se saattaa hämmentää lukijan. Jos kertojalla on pääsy kaikkiin näkökulmiin ja kaikkiin tietoihin, sitä kutsutaan kaikkitietäväksi kertojaksi (eng. omniscient narrator tai third person omniscient). Kertoja voi kuitenkin myös olla väärässä -- joko tarkoituksella tai tietämättään. Epäluotettava kertoja sopii varsinkin ensimmäiseen persoonaan, jossa päähenkilö ei välttämättä ole itse tietoinen heikkouksistaan ja ennakkoluuloistaan.

Kertoja, aikamuoto ja näkökulma ovat kaikki seikkoja, jotka kirjoittaessa on syytä lyödä tietoisesti lukkoon jo suunnitellessaan tarinaa. Sama kertomus voi kuulostaa täysin erilaiselta riippuen tehdyistä valinnoista, ja usein huomaan itse löytäväni kohtauksesta paljon uusia yksityiskohtia, kun vaihdan sen henkilöhahmosta toiseen. Kerrontatyyli myös helposti muuttuu huomaamatta, ja virheen korjaaminen jälkeenpäin saattaa olla hankalaa. Huomasin itse kirjoittaneeni monet vanhimmista romaaninpätkistäni puolittain kaikkitietävästä, puolittain hyvin läheisestä näkökulmasta niin, että henkilöhahmojen ajatukset kävivät kaikki ilmi omissa kappaleissaan. Olin kuitenkin vähitellen siirtynyt yhä kapeampaan kolmanteen persoonaan, ja jouduin jälkeenpäin korjaamaan vanhat kohtaukset. Joskus kaipaan yhä kaikkitietävän kertojan tuomaa vapautta.

Suomeksi tietoa kertojasta on yllättävän vaikea löytää. Kirjoituspajan vetäjä Joonas Konstig (suurkiitokset pajasta!) suositteli kysyttäessä Shlomith Rimmon-Kenanin kirjaa Kertomuksen poetiikka. Jos sinä, rakas lukija, tiedät aiheesta hyvän kirjoitusoppaan (tai jos mielestäsi unohdin jotakin), jätä vihje ihmeessä kommenttiin!

Lisälukemista
Wikipedia: Narration

bekindrewrite-blogi: The 7 Narrator Types: and You Thought There Were Only Two!