Käsikirjoituksen työstäminen on minulle siitä omituinen kokemus, että siihen liittyy paljon täysin ristiriitaisia tunteita. Olen viettänyt pari päivää retriitissäni editoimassa, ja alkuun pääseminen oli hankalaa. En ollut koskenut tekstiin yli viikkoon, ja se vaikeutti työn pariin pääsyä. Kun kirjoitin, kirjoitin lyhyissä pätkissä ja olin niiden jälkeen tyytymätön, vaikka olinkin päässyt hankalan kohdan yli. Seuraavana hetkenä olin jo päässyt tarinassa liian pitkälle (en kirjoita kronologisesti, vaan aloitin kolmannen näytöksen alusta ja etenin loppua kohden). Huomaan, etten pysty koskemaan tarinan loppuun ennen kuin muu teksti on saanut lopullisen muodon.
Tarinan alkuun palaamiseen liittyi myös aluksi aivan oma turhautumisensa. Alan olla kyllästynyt lukemaan samaa tekstiä yhä uudestaan. Minun täytyy pakottaa itseni lukemaan kohtaukset tarkkaan sen sijaan, että luotan muistavani niiden sisällön. Jokaisella lukukerralla löydän pieniä korjauksia ja joskus törmään kohtaan, johon tiedän päättäneeni tehdä myöhemmin isomman muutoksen. Minua väsyttää ajatella, kuinka monta kertaa joudun vielä käymään tekstin läpi ja samalla pystyn jo näkemään, että loppu häämöttää. Monet kohtaukset tuntuvat kuitenkin jo hyvin valmiilta ja olen ensimmäistä kertaa alkanut jaotella tekstiä lukuihin.
Tätä kirjoittaessa olen saanut noin 45% käsikirjoituksesta editoitua siihen pisteeseen, että jäljellä on enää loppuhionta. Olen huolissani tekstin vanhimpien osien rytmityksestä ja saatan joutua kirjoittamaan osan kohtauksista kokonaan uudestaan sen vuoksi. En ole keskiviikkoillasta alkaen tehnyt mitään muuta kuin muokannut tekstiä yhä uudestaan ja uudestaan ja nyt alan todella olla tauon tarpeessa. Olen uuvuksissa, mutta tyytyväinen. Jos vain löydän aikaa jatkaa tekstin työstämistä, käsikirjoitus saattaa hyvinkin päätyä vielä syksyllä betalukijoiden käsiin. Jos editoisin vielä pari kohtausta...
Tarinan alkuun palaamiseen liittyi myös aluksi aivan oma turhautumisensa. Alan olla kyllästynyt lukemaan samaa tekstiä yhä uudestaan. Minun täytyy pakottaa itseni lukemaan kohtaukset tarkkaan sen sijaan, että luotan muistavani niiden sisällön. Jokaisella lukukerralla löydän pieniä korjauksia ja joskus törmään kohtaan, johon tiedän päättäneeni tehdä myöhemmin isomman muutoksen. Minua väsyttää ajatella, kuinka monta kertaa joudun vielä käymään tekstin läpi ja samalla pystyn jo näkemään, että loppu häämöttää. Monet kohtaukset tuntuvat kuitenkin jo hyvin valmiilta ja olen ensimmäistä kertaa alkanut jaotella tekstiä lukuihin.
Tätä kirjoittaessa olen saanut noin 45% käsikirjoituksesta editoitua siihen pisteeseen, että jäljellä on enää loppuhionta. Olen huolissani tekstin vanhimpien osien rytmityksestä ja saatan joutua kirjoittamaan osan kohtauksista kokonaan uudestaan sen vuoksi. En ole keskiviikkoillasta alkaen tehnyt mitään muuta kuin muokannut tekstiä yhä uudestaan ja uudestaan ja nyt alan todella olla tauon tarpeessa. Olen uuvuksissa, mutta tyytyväinen. Jos vain löydän aikaa jatkaa tekstin työstämistä, käsikirjoitus saattaa hyvinkin päätyä vielä syksyllä betalukijoiden käsiin. Jos editoisin vielä pari kohtausta...
Uuh, tunnistan tuon tunteen että on lukenut jotkin kohdat ihan liian monta kertaa ja on vaikea enää nähdä mitä niissä oikeastaan lukee, koska omat kuvitelmat niiden sisällöstä ottavat jo vallan. Tsemppiä editointiin! Jossain vaiheessa voi olla hyvä vain päästää koelukijat tekstin kimppuun, koska he näkevät paremmin ne kohdat joihin itse ei enää kykene kun tekstin on lukenut jo liian monta kertaa.
VastaaPoista