Torchwood — tragedioita TV-ruudulla

Olen suuri Doctor Who:n ystävä, mutta tv-sarjan fanit tietävät kuinka tuskallista on odottaa joka vuosi uusia jaksoja pitkien taukojen aikana. Aloin tällä viikolla katsomaan Torchwoodia, Doctor Who -maailmaan sijoittuvaa spinoffia, jossa kapteeni Jack Harkness (Doctor Who:sta tuttu aikamatkaaja) kumppaneineen jahtaavat niitä avaruuden olioita, jotka ovat liian vähäpätöisiä tohtorin itsensä hoidettaviksi. Sarjassa on kuitenkin tragedia — sen käsikirjoitus.

Tässä kohdin varoitus: jos olet aikeissa katsoa Torchwoodia etkä halua tietää ensimmäisten jaksojen tapahtumia, lopeta lukeminen tähän. Tästä eteenpäin seuraa spoilereita, eli katso ensin ja palaa sitten lukemaan tämä loppuun.

Lyhyesti Torchwoodia voisi kuvailla aikuisten Doctor Who:ksi. Torchwoodissa ei pelätä näyttää sen enempää seksiä kuin väkivaltaakaan, ja sarjan yleisasenne maailmaan on kaukana Doctor Who:n toiveikkuudesta. Tämä on Torchwoodin vahvuus, mutta myös sen suurin heikkous (tässä kohdin huomautan, että olen nähnyt vasta viisi ensimmäistä jaksoa, enkä osaa siis sanoa miten tarinankerronta muuttuu sarjan edetessä). Jaksojen käsikirjoittajat ovat unohtaneet hyvin tärkeän tarinankerronnallisen säännön: väkivalta itsessään ei luo draamaa, vaan draama syntyy siitä, mitä väkivallan uhka merkitsee sen kokeville ihmisille.

Otan esimerkiksi Torchwoodin ensimmäisen tuotantokauden jakson viisi, "Small Worlds". Jakson alussa tutustumme vanhaan rouvaan nimeltä Estelle, joka esitellään meille Jack Harknessin vanhana ystävänä. Estelle esittelee innoissaan valokuvia keijukaisista, mutta katsojille on jo käynyt ilmi, että pienet hohtavat olennot eivät olekaan niin viattomia, kuin miltä näyttävät. Seuraavassa kohtauksessa tarinaan astuu kaksi muuta henkilöä, nuori tyttö Jasmine ja hänelle vieras mies Goodson, joka yrittää houkutella tyttöä autoonsa. Yllättäen keijut saapuvat paikalle ja ajavat Goodsonin tiehensä ennen kuin tämä ehtii vahingoittaa pikku Jasminea.

Meille näytetään, kuinka Goodson kompastelee väkijoukon läpi oksentaen kukkien terälehtiä. Hän pyytää poliisia viemään hänet mukanaan turvaan, mutta pian hänet löydetään kuolleena sellistä. Seuraa lisää kaaosta ja väkivaltaa, jonka melskeessä Jack Harknessin vanha ystävä Estelle ja Jasmine-tytön isäpuoli saavat surmansa keijujen hyökkäyksissä. Meille näytetään lyhyesti, kuinka kunkin omaiset surevat rakkaidensa menetystä, minkä jälkeen tarinassa siirrytään eteenpäin.

Hyvä on, mikä tästä siis tekee ongelmallista? Osa ongelmasta syntyy siitä, että sama kaava toistettiin jo edellisissä jaksoissa. Suurempi ongelma on kuitenkin se, että meille katsojille ei ole syntynyt syytä surra henkilöhahmojen kanssa. Kirjailijakielellä meille ei ole näytetty panoksia, joista henkilöt pelaavat. Esimerkiksi vanha rouva Estelle paljastuu vain ohimennen Jack Harknessin menneisyyden rakastetuksi ja tieto varmistetaan vasta sen jälkeen, kun tämä on jo kuollut. Me näimme yksityiskohtaisesti hänen kuolemansa ja kuitenkin niin vähän siitä, miksi hänen täytyi kuolla. (Itse asiassa olen sitä mieltä, että hän kuoli aivan turhaan.)

Hyvä tarinankerronta rakentuu monesta asiasta. Usein se kiteytetään käsitteisiin kuten "konflikti". Tarinan draama, sen mielenkiintoisuus, syntyy jännitteistä eli konfliktista tarinan eri elementtien välillä. Konfliktiolosuhteissa jonkin täytyy pettää, ja me saamme ymmärtää sen pettävän pian. Konfliktin ratkaisu on aina muutos, ja tarinan lopussa pääsemme näkemään, oliko tuo muutos hyvästä vai pahasta.

Kuoleman uhka on hyvin voimakas, ja siksi erittäin yleisesti käytetty, konfliktin tyyppi. Kymmenet elokuvat ja tv-sarjat rakentuvat sen ympärille: sankari tai sankarille tärkeät ihmiset ovat vaarassa, miten sankarin täytyy toimia ratkaistakseen tilanteen? Ratkaisun etsiminen on seikkailu, jonka aikana me yleisönä imeydymme mukaan sankarin maailmaan ja opimme, mitä sankari menettää, jos epäonnistuu tehtävässään. Torchwoodissa varsinaiselle fyysiselle kuolinkamppailulle on annettu se rooli, joka kuuluisi kuolemaa edeltävälle konfliktin ratkaisuun pyrkivälle kamppailulle. Henkilökohtaisen tragedian tilalla onkin pinnallisen tarinankerronnan ja menetettyjen mahdollisuuksien tragedia. Kun henkilö on kuollut, hänen roolinsa tarinassa on hyvin pitkälti ohi ja konflikti jo kulutettu loppuun.

Kontrastina Torchwoodiin toimii esimerkiksi tuoreen Scorpion tv-sarjan avausjakso, jossa päähenkilö Walter O'Brian löytää itsensä tilanteesta, jossa hänen täytyy lyhyessä ajassa yrittää palauttaa yhteys kymmeniin lentokentälle pyrkiviin matkustajalentokoneisiin ennen kuin koneiden polttoaine loppuu ja lentokoneet syöksyvät alapuolella olevaan kaupunkiin. Tarinan alussa meille näytetään, kuinka Walter vastahakoisesti hyväksyy tehtävän, vaikkei halua olla missään tekemisissä miehen kanssa, joka pyytää sitä häneltä. Kuoleman uhka on yhä läsnä, mutta nyt kuvaan on myös astunut Walterin paljon henkilökohtaisempi kamppailu. Katsojina me seuraamme uteliaina kumpaakin, mutta Walterin kyky ratkaista oman elämänsä ongelmat on se, mikä herättää meissä lopullisen voiton tunteen.